MXoN Denver 2010

Vuosi 2010 on 64. kerta, kun arvostetusta Chamberlain Trophystä kilpaillaan. Viime vuonna kilpailtiin Italiassa, Franciacortassa. Tänä vuonna kilpailupaikkana on Denver, Coloradossa. Kilpailu palaa Amerikan mantereelle, kolmen vuoden tauon jälkeen. Edellisen kerran kilpailu ajettiin Budds Creekissa, Marylandissa.

Tämän vuoden kilpailusta odotetaan jälleen yhtä tiukimmista ja suuri kysymys onkin, pystyykö kukaan uhkaamaan isäntämaan voittoa. Yhden kovimman vastuksen heille antaa varmastikin Italian joukkue, Tony Cairolin johdolla. Mielenkiinnolla kaikki odottavat, kun Cairoli haastaa isäntämaan vahvimman lenkin Ryan Dungeyn. Dungey oli viime vuonna mukana Italiassa ensikertalaisena, mutta osoitti jo tuolloin vauhtinsa. Tänä vuonna Dungey on voittanut Yhdysvalloissa kaiken voitettavissa olevan ja tulee itsevarmuutta uhkuen kilpailuun. Dungeyn kanssa isäntämaan värejä puolustavat Lites- luokan ulkosarjan tänä vuonna voittanut Trey Canard ja ehkä maan tasaisin ja luotettavin kuljettaja Andrew Short. Yhdysvallat on voittanut mestaruuden peräti 20 kertaa.

Italian joukkue koko suuren takaiskun, kun viime vuonna loistanut ja MM-sarjassa hyviä otteita esittänyt David Phillipaerts loukkaantui kisan alla, eikä pääse edustamaan maataan. Nyt Cairolin kumppaneina ajaa Manuell Monni ja Alessandro Lupino.

Sanansa mestaruuteen on sanottavana varmasti myös viime vuoden pronssimitalistilla, Belgialla. Joukkueessa ajavat Suzuki- kaksikko Steve Ramon ja Clement Desalle, sekä MX2-luokassa ajava Jeremy van Horebeek. Myös Belgiassa on totuttu joukkueen menestykseen, voittoja on nimittäin kertynyt 14 kappaletta.

Ranskan joukkue on ennalta ehkä Yhdysvaltojen pahin uhkaaja. Joukkueessa ajavat MX2- luokan maailmanmestari Marvin Musquin, viime vuonna loistavasti isolla pyörällä ajanut Gautier Paulin ja MX1- luokan MM-sarjassa sijalle seitsemän ajanut Xavier Boog. Ranskan ainoa voitto tuli vuonna 2001.

Saksalta löytyy kaksi todella nopeaa kuljettajaa, kun joukkueessa ajavat Max Nagl ja Ken Roczen. Joukkueen kolmas kuljettaja on Marcus Schiffer, jonka vauhti ei valitettavasti Saksan kannalta riitä kärkitaisteluun.

Suomen joukkue on nuori ja täynnä menetystä janoavia kuljettajia. Harri Kullas, Ludde Söderberg ja Toni Eriksson antavat varmasti kaikkensa, jotta Suomen joukkue nähtäisiin sunnuntain finaaleissa.

Kilpailussa on mukana 31 maata, joista 20 pääsee sunnuntain varsinaiseen kilpailuun. Lauantaina jokainen luokka ajaa oman sisäisen lähdön, jonka perusteella 19 nopeinta joukkuetta pääsee sunnuntain kilpailuun. Ennen sunnuntain varsinaisia lähtöjä ajetaan vielä karsiutuneiden joukkueiden B-finaali, josta voittaja joukkue etenee vielä sunnuntai-iltapäivän eriin.

Kilpailun aikataulu:

Lauantai 25.9.

Vapaaharjoitus MX1 10:00 – 10:40
Vapaaharjoitus MX2 11:00 – 11:40
Vapaaharjoitus MX3 12:00 – 12:40
Karsintaerä MX1 14:30
Karsintaerä MX2 15:30
Karsintaerä MX3 16:30

Sunnuntai 26.9.

Lämmittelyajo B-finaali 08:40 – 9:00
Lämmittelyajo ryhmä 1 09:10 – 09:30
Lämmittelyajo ryhmä 2 09:40 – 10:00
B-finaali 11:00
Motocross of Nations (MX1 + MX2) 13:08
Motocross of Nations (MX2 + avoin) 14:38
Motocross of Nations (MX1 + avoin) 16:08

Ajat ovat paikallista aikaa, aikaeron ollessa Suomeen +8 tuntia.

Sunnuntain lähdöt voi katsoa suorana veloituksetta osoitteesta:

http://freecaster.tv/live/mx/1012176/motocross-of-nations-2010-usa

Jani Hovi / Xracing