MXoN 2012: Suomi A-finaaliin

Motocrossin joukkue MM-kilpailuiden karsintapäivä Belgian Lommelissa keräsi lajin kuumimmat nimet samalle radalle. Karsinnat ajettiin hyvissä olosuhteissa Lommelin hiekkaradalla. Alankomaat oli odotetusti vahva ollen karsintojen neljäs. Suomen nuori joukkue karsi hienosti viidentenätoista sunnuntain A-finaaliin.

Motocrosskauden huipentuma keräsi maailman parhaat kuljettajat Lommelin hiekkaradalle Belgiaan. Karsintaerät ajettiin erittäin hyvissä olosuhteissa, vaikkakin hiekkarata toi mukanaan omat haasteensa näkyvyyden suhteen osalle kuljettajia. Hiekkaradan urien odotetaan kasvavan huomiselle finaalipäivälle, minkä myötä erotkin kärjessä kasvavat.

Loukkaantumisten nuorentama Suomen joukkue taisteli myös sinnikkäästi. Ludde Söderberg avasi MX1-luokassa ja pystyi säilyttämään hyvän vauhdin läpi erän ollen maalissa 15. Nuori ICE1RACING junioritiimin kuljettaja Teemu Lehtinen oli kovan paikan edessä, mutta sai ajettua tasaisen erän MX2-luokassa ollen 23. Junioritiimin toinen edustaja Niko Koskela pystyi erittäin vahvaan ajoon avoimessa luokassa ja sijoittui lopulta erän 11:nneksi. Suomen joukkue sijoittui karsinnan 15:nneksi.

Suomalaisten kommentit kilpailun jälkeen.

Ludde Söderberg

- Startti oli todella hyvä ja pystyin ajamaan omaa hyvää ajo koko erän ajan. Ainoastaan erän lopussa tuli pieni kauneusvirhe, kun ajoimme neljän kuljettajan nipussa ja Cairoli oli tulossa kierroksella ohi. Kun siniset liput heiluivat, annoin liikaa tilaa ja kaksi kuljettajaa pääsi minusta ohi. Kuitenkin pääasia oli, että joukkue pääsi jatkoon.

Teemu Lehtinen

- Lähtö ei ollut paras mahdollinen. Ekaan kurviin olin kohtuullisilla sijoituksilla, mutta sitten jouduin hieman väistelemään kolaroivia kuljettajia. Pari ensimmäistä kierrosta oli aika vaikeita, mutta sitten sain juonesta kiinni ja ajokin kulki. Sain edellä olevia kuljettajia kiinni, mutta sitten erän lopussa kun kierroksella ohitettavat tulivat, varoin sinisiä lippuja aivan liian aikaisin ja menetin siinä aikaa.

Niko Koskela

- Lähtö oli hyvä ja alku kulki hyvin. Sitten käteni puutuivat ja menetin muutaman sijan erän edetessä. Lopussa rupesi taas kulkemaan ja saavutin minua ohittaneita kuljettajia, mutta en saanut heitä aivan kiinni. Kokonaisuudessa erä oli kuitenkin hyvä.

Joukkueenjohtaja Jussi Vehviläinen

- Tilanne oli kieltämättä tiukka ennen viimeistä erää. Sanoin vaan Nikolle, että lähtee ajamaan omaa ajoa, eikä missään nimessä varmistele. Tiesimme ennen erää, että Niko täytyy ajaa viidentoista joukkoon, jotta paikka A-finaaliin olisi varma. Koko joukkue ajoi tänään hyvin ja nyt ensimmäinen tavoitteemme on saavutettu, kun paikka A-finaalissa on selvä. Huomisista taktiikoista ei ole vielä varmuutta, katsotaan aamun treenien jälkeen, kuka kuljettaja laitetaan puomille ensimmäisenä.