MXB-liigakärki ei pääse kauden kohokohtaansa
Tapio mursi jalkansa telaluun kolme viikkoa sitten Sulvalla, kun hänellä jäi kolmoishyppyri vajaaksi. Tapio kävi heti näyttämässä jalkaansa lääkärissä, mutta turvotuksen takia murtumaa ei löytynyt. Totuus kuitenkin paljastui viikkoa myöhemmin yksityislääkärillä. Edessä oli kuusi viikkoa ”kipsihoitoa".
Tapio oli hallinnut tämän kauden MXB-luokan MX-liigaa ja johti sitä 47 pisteellä ennen loukkaantumistaan. Pietarsaaren Moottorikerhon kuljettajalta jäi jo väliin Lievestuoreella pari viikkoa sitten ajettu osakilpailu, mutta sarjajohto säilyi - kolmen pisteen turvin Tino Toikkaseen nähden.
Jäljellä on vielä kaksi osakilpailua. Toikkanen on vahvimmin matkalla mestaruuteen, vaikka laskennallisesti titteli on myös Timi Kunnarin ja Luukas Vennon otettavissa.
Tapion piti osallistua nyt sunnuntaina uransa ensimmäiseen SM-osakilpailuun, MX1-luokassa Alavudella, mutta päivä sujuu katsomossa.
- Ottaa päähän enemmän kuin koskaan. Erittäin todennäköisesti MXB-mestaruus jää tulematta. SM-osakisan jääminen väliin harmittaa myös todella paljon, koska sen piti olla kesäni kohokohta, Tapio kuvailee tuntojaan.
Tapio saa kipsin pois jalastaan MX-liigan viimeistä osakilpailua seuraavana maanantaina.
Alavudella järjestetään lauantaina MXJ- ja MXV-luokkien Suomen Cup -osakilpailut sekä kansallinen MXC/B ja sunnuntaina MX1-, MX2- ja MXC/A-luokkien SM-osakilpailut.