MX-liiga jatkui Kuopiossa

Mauno Nieminen jatkoi voittokulkuaan MX-liigassa.
Kuva
Jani Hovi
MX-liigan neljäs kisaviikonloppu ajettiin Kuopiossa Heinjoen motocrossradalla Kuopion Moottorikerhon isännöimänä.

Lauantaina radalle pääsivät luokat MX50, MX65, MXC/B sekä MXC/A. Sunnuntaina olivat vuorossa luokat MXH, MX125 ja MXB. Lisäksi naiset kisasivat Suomen Cupin pisteistä ja sivuvaunuparit SM-pisteistä.

Lauantai käynnistyi MX50-luokan kilpailulla. Ensimmäistä erää hallitsi Julius Vierikka ja toista Elias Villanen. Yhteistuloksissa Villanen otti voiton. Toiseksi sijoittui molemmissa erissä kakkoseksi ajanut Valtteri Vilen ja palkintopallin kolmospaikalle nousi Vierikka.

MX65-luokassa Eemil Pesonen ajoi kaksi erävoittoa ja voitti näin koko kisan. Luca Väg oli avauserässä neljäs, mutta toisen erän kakkossija nosti hänet yhteistuloksissakin toiseksi. Kisan kolmas tasapistein Vägin kanssa oli kummassakin erässä kolmanneksi sijoittunut Rene Nyman.

MXC/B-luokassa voiton otti kahdella erävoitolla Eelis Viemerö. Eero Peippo ajoi eräsijat kaksi ja kolme ja se toi hänelle kakkossijan. Aaro Menna oli ensimmäisessä erässä kuudes, ja toisessa kakkonen. Se nosti hänet kokonaistuloksissa kolmanneksi. Samoissa erissä ajetun MXC/A:n kisassa podiumille noustiin järjestyksessä Nico Stenberg, Jimi Laitinen ja Samu Niinimäki.

Sunnuntaina tuplavoittajia

Sunnuntai käynnistyi MXH-luokan kisalla. Samu Hyvärinen ja Markus Hyytiäinen jakoivat erävoitot ja kolmossijat. Hyvärinen voitti kakkoserän ja näin koko kisan. Muiden sijoitukset vaihtelivat niin paljon, että kisan kolmoseksi nousi eräsijoilla viisi ja kaksi Jussi Elomäki.

MX125:ssä Mauno Nieminen oli omaa luokkaansa ja ajoi molemmissa erissä ensimmäisenä ruutulipulle. Jere Harju otti eräsijat neljä ja kaksi. Se riitti podiumin kakkospaikkaan. Kolmantena miehenä podiumille nousi eräsijat seitsemän ja kolme ajanut Leevi Liimatainen.

MXB:ssä kärkikolmikko erottui selkeästi muusta joukosta. Kummassakin erässä ajettiin maaliin järjestyksessä Iiro Laitinen, Pekka Nissinen ja Aleksi Nieminen. Tämä oli luonnollisesti myös kokonaiskilpailun tulos.

MXD-luokassa ajettiin Suomen Cupin pisteistä. Hanna Mertsalmi on hallinnut tällä kaudella luokkaa suvereenisti voittamalla kaikki ajetut erät. Kuopiossakaan ei poikkeusta tapahtunut, vaan Mertsalmi oli täälläkin täysin omaa luokkaansa. Molemmissa erissä toiseksi sijoittui Vilma Jarkkola  ja kolmanneksi Ria Virtanen. Tässä järjestyksessä noustiin myös podiumille.

MXSV-luokassa pari Riku Kunnas/Henri Jumppanen otti molemmissa erissä parhaan lähdön, mutta takaa tuli kaksikko Matti Sipilä/Marko Dammert ja nousi kummassakin erässä voittoon. Kunnas/Jumppanen otti kakkossijan ja kolmanneksi parhaat SM-pisteet Kuopiosta kuittasi pari Jürgeen Lääne/Tanar Tönts. He olivat ensimmäisessä erässä kolmansia ja toisessa neljänsiä.

Seuraavan kerran MX-liigaa ajetaan Tampereella elokuun ensimmäisenä viikonloppuna.