Muutos Kärme Kustaan kisapäivään

Kuva
Jani Hovi
Kärme Kustaan Kiemurat piti kaasutella tänä vuonna itsenäisyyspäivänä. Nyt päivämäärään on tullut kuitenkin muutos.

Kärme Kustaan Kiemurat piti ajaa tänä vuonna pitkästä aikaa itsenäisyyspäivänä, perinteiden mukaan. Valitettavasti puolustusvoimat ilmoittivat Hämeenlinnan Moottorikerholle, että alue ei olekaan käytettävissä 6.12. Korvaava päivä löytyi onneksi nopeasti ja alue saadaan kilpailukäyttöön 5.12. Eli päivää aikaisemmin, kun alun perin piti.

Näin ollen 45. Kärme Kustaan Kiemurat ajetaan sunnuntaina 5.12.