Muutoksia SML:n lajiryhmissä

Suomen Moottoriliitto tiedotti tänään muutoksista lajiryhmissä.

Suomen Moottoriliitto tiedotti tänään motocrossin ja cross countryn lajipäälliköiden tilanteista. Motocrossin osalta SML nimesi Simo Merilän jatkamaan MX-lajiryhmän lajipäällikön tehtävissä seuraavat kolme vuotta. Merilä suostui jatkamaan lajipäällikön tehtävässä SML:n pyynnöstä. SML kertoo, että lajipäällikön toimikaudeksi on poikkeuksellisesti määritelty kolme vuotta normaalin kahden vuoden sijaan tulevasta MXGP –hankkeesta ja mahdollisista jatkohankkeista johtuen. Merilä toimii aktiivisesti mukana MM-osakilpailujen järjestämisessä tulevana vuonna.

Cross countryn puolella monta vuotta lajipäällikön roolissa ollut Reijo Kivelä jättää puolestaan tehtävänsä ja SML avaa haun uuden päällikön rooliin. Jäsenkerhot voivat esittää omaa ehdokastaan avoinna olevaan tehtävään ja lähettää vapaamuotoiset esitykset osoitteeseen office(at)moottoriliitto.fi 
Esitysten liitteeksi tulee liittää esitettävän henkilön suostumus tehtävään. Esitykset tulee jättää 30.11.2019 mennessä.