Mustonen uusi Suomen mestaruutensa

Kuvassa mitalikolmikko podiumilla, vas. Niclas Säyriö, Jesse Mustonen ja Henri Ahlbom.
Kuva
Appe Mustonen.
Jesse Mustonen vei speedwayn Suomen mestaruuden nimiinsä.

Speedwayn SM-finaali ajettiin tänään Haapajärvellä. 10 kuljettajaa lähti mestaruutta ja SM-mitaleja tavoittelemaan. Suurimpana suosikkina kilpailuun lähti hallitseva mestari Jesse Mustonen. Toinen vahva mitaliehdokas oli viime vuoden SM 4. Niclas Säyriö. Viime vuonna SM-hopeaa ajanut Timi Salonen on loukkaantuneena sivussa radoilta ja SM-pronssia viime vuonna ajaneen Antti Vuolaksen kiireet Puolan sarjaspeedwayssa pitivät hänet poissa tämän vuoden SM-finaalista.

Alkuerissä nopein oli odotetusti Jesse Mustonen. Varkautelainen voitti kaikki ajamansa neljä erää selvällä erolla muihin ja ajoi myös kilpailun nopeimmat eräajat. Henri Ahlbom on tällä kaudella ajanut pääasiassa maa – ja ruohorataa, mutta näytti, että speedwaypyöräkin taipuu osaavissa käsissä. Ahlbom menetti pisteen ainoastaan Mustoselle. Tämä kaksikko suoraan finaalierään.

Kilpailun yllättäjä oli vasta 15-vuotias Otto Raak. Ensimmäistä kauttaan 500cc pyörällä ajava VRT:n kuljettaja ajoi alkueristä yhden erävoiton ja yhdeksän pistettä. Helsingin Moottorikerhoa edustava Topi Mustonen ajoi alkueristä yhden erävoiton, yhden keskeytyksen ja kuusi pistettä. Niclas Säyriön alkueriä rasitti yksi keskeytys tekniseen vikaan. Kolmen kakkossijan turvin kuusi pistettä riitti semifinaaliin. Neljä pistettä ajanut Juho Kivistö selvisi viimeisenä kuljettajana semifinaaliin.

Semifinaalissa Säyriö otti ulkoradalta hienon startin ja ajoi voittoon. Raak tuli maaliin toisena ja selvisi myös finaaliin. Topi Mustonen tuli maaliin kolmantena ja Kivistö neljäntenä.

Finaalissa Jesse Mustonen otti jälleen mahtavan startin, johti erää maaliin asti ja pääsi tuulettamaan mestaruuden uusimista. Säyriö tuli maaliin toisena ja saavutti SM-hopean. Otto Raak oli pronssissa kiinni aina viimeisen kierroksen takasuoralle asti, mutta siinä Ahlbom tuli vauhdikkaasti ulkokautta ohi ja nappasi himmeimmän mitalin.

Kilpailussa jaettiin myös U23 SM-mitalit. Kullan voitti Otto Raak, hopeaa Topi Mustonen ja pronssia Juho Kivistö.

125cc luokassa Seinäjoen Moottorikerhon Topias Manner oli odotetun kova ja voitti kaikki ajamansa neljä erää. VRT:n Jani Änkiläinen tuli kaikissa erissä toiseksi ja saman seuran Eetu Raak kolmanneksi.

- Aina on hienoa voittaa Suomenmestaruus. Kilpailu sujui niin kuin pitikin ja tulos on se mitä haettiin. Mutta ei kilvanajaminen koskaan helppoa ole, vaikka se sille voi katsomoon näyttääkin. Pyörä toimi hyvin, mekanikko Makelle iso kiitos. Rata oli tänään hyvä. Iso hatunnosto järjestävälle seuralle Haapajärven Moottorikerholle, kommentoi mestaruutensa uusinut Jesse Mustonen kilpailun jälkeen.

Tulokset:

1. Jesse Mustonen, VRT 12+3

2. Niclas Säyriö, KMMK 6+3+2

3. Henri Ahlbom, FMS 11+1

4. Otto Raak, VRT 9+2+0

5. Topi Mustonen, HMK 6+1

6. Juho Kivistö, SeMK 4+0

7. Max Koivula, KaMoKe 4

8. Janne Koivula, KaMoKe 4

9. Seppo Pitkämäki, SeMK 3

10. Mattias Blom, HMK 1