
Mustan lipun tarina
Aloitetaanpa tämä kolumni sillä, että olen Chad Reed fani. Siitä huolimatta pyrin katsomaan tilannetta mahdollisimman neutraalisti ja harkiten, kuten kaikkien pitäisi. Mielipiteitä on useita ja tämä on minun.
Trey Canard teki virheen, Reed teki vielä suuremman virheen, mutta FIMin virkaili John Gallagher teki todellisen emämunauksen.
Ensi hetket
Canard hyppäsi Reedin päälle, kilpailutilanne kyllä. Canard kertoi jälkeenpäin, että edellisellä kierroksella Reed oli ottanut toisen linjan kurviin ja hän päätti itse ottaa seuraavalla kierroksella eri linjan. Reed ei ajanutkaan samaa linjaa ja Canard hyppäsi hänen päällensä. Virhearvio, jollaisia ei ammattikuljettajalle tietysti pitäisi tulla, mutta kuuluu lajin luonteeseen. Kun kilpailu on tasaväkistä, on riskejä otettava ja tällä kertaa se kostautui. Edellä olevalla kuljettajalla on aina oikeus valita linja ja vaihtaa sitä tarvittaessa. Takana tuleva on vastuussa siitä, ettei aja edellä olevan päälle. Tilanteessa Canard teki virheen, mutta kuitenkin kyse oli kilpailutilanteesta. Joskin kaikki kuljettajat varmasti ymmärtävät edellä olevan tunteiden kuohun, kun joku hyppää päälle.
Kosto
Tämän jälkeen Reedin päässä kiehui ja hän päätti kostaa tilanteen. Canardin lähtiessä hiljaa ajamaan eteenpäin, päätti Reed antaa hänen maistaa hieman kyynärpäätä. Epäonnekseen Canardilla ei ollut kuin toinen käsi tangossa kiinni ja suhteellisen pienen kosketuksen jälkeen Canard ajautui radan reunalla olleeseen pehmusteeseen ja kaatui. Mikäli Canardilla olisi ollut molemmat kädet tangossa, kaatumista ei luultavimmin olisi tapahtunut, mutta se on jossittelua. Tosiasia on se, että Reed teki tilanteessa huomattavan ylilyönnin ja ansaitsi tilanteesta jonkinlaisen rangaistuksen.
Loppuhuipennus
Suurimman virheen teki kuitenkin FIMin virkailija John Gallagher, joka päätti noin puolen minuutin harkinnan jälkeen heiluttaa Reedille mustaa lippua. Jälkeenpäin Gallagher kertoi RacerX:lle mustan lipun syynä olleen sen, että he pelkäsivät Reedin jatkavan kostoaan ja ajavan joka kerran Canardin päälle, kun vaan tilaisuus radalla tulee. Tämä asia oli siis FIMin pelkona. Yksi asia tulee tuosta mieleeni; naurettavaa. Kuka oikeasti uskoo, että Reed olisi heti seuraavan tilaisuuden tulleen ajanut Canardin päälle jälleen?
Minkä takia yksi ihminen tekee turhan hätäisen päätöksen, sillä kilpailun oltaisiin voitu antaa jatkua ja tuomaristo olisi voinut rauhassa käsitellä asian kilpailun jälkeen ja päättää rangaistuksesta. Mustan lipun heiluttaminen hätäisellä päätöksellä oli täysin turhaa. Olipa tuomariston päätös kilpailun jälkeen sitten mikä tahansa, niin sitä oltaisiin ainakin mietitty kauemmin kuin 30 sekuntia ja päätöksen tekoon olisi osallistunut joku muukin, kuin yksi mies.
Jatko
Mustan lipun heiluttaminen asetti uuden tason sen käyttöön. Lippua on heilutettu lähihistoriassa kaksi kertaa. Kerran Jason Lawrencelle, joka ajoi kostona rajusti kanssakilpailijan kylkeen last chance -erässä, kun molempien jatkohaaveet olivat jo menneet. (tuo lippu saattoi tulla myös harjoituksissa, en muista varmaksi). Toisen kerran lippua heilutettiin 2009 Kyle Chisholmille, kun hän oli kierroksella jäänyt ja yritti ajaa Reedin kylkeen.
Muuten lippua ei ole heiluteltu, vaikka kanssakilpailija on teilattu kostona maahan kuinka rajusti tahansa.
Tämän tapauksen johdosta lipun tulisi heilua huomattavan usein. Jos itse asiassa mietitään suoraan Gallagherin perustetta siitä, että pelkäsi Reedin ajavan uudelleen Canardin päälle, ei Canardin tiimikaveria Cole Seelya voisi päästää seuraavaan kilpailuun. Hän nimittäin kertoi julkisesti Anahemin jälkeen, että Justin Barcia saa pitää varansa jatkossa Barcian ajettua Seelya päin Anaheimissa. Josh Hansen myönsi avoimesti Twitterissä kisan jälkeen, että ajoi kostoksi Shane McElrathin päälle pikkuluokan finaalissa. Hansen tosin poisti tweetin myöhemmin seinältään tajuttuaan tilanteen. Kauden avauksessa Tyler Bowers teilasi kostoksi Zach Osbournen, jonka peukalo murtui. Bowers myönsi tilanteen olleen kosto jälkeen päin. Viime vuonna Mike Alessi tyrmäsi kostona totaalisesti Broc Ticklen, eikä lippu liehunut. Tämä lista jatkuu ja jatkuu..
Nyt kun Reedille heilutettiin mustaa lippua kyseisen tapahtuman jälkeen on lipun pakko heilua jatkossa useammin, tai päätökseltä menee pohja.
Muiden mielipiteet
Luonnollisesti myös monilla muilla kuljettajilla ja lajin parissa olevilla henkilöillä oli sanansa sanottavana asiasta. Tässä poimintoja niistä:
Trey Canard
Olin Reedin perässä ja hän ajoi edellisen kurvin ulkolinjaa ja kuvittelin hänen menevän seuraavaankin kurviin ulos. Mia oli liikaa vauhtia ja laskeuduin hänen päälleen. Nousin ylös ja jatkoin matkaa, säädin lasejani ja joku aikoi minun päälle ja kaaduin taas.
Lähde: Honda tiedotus
Chad Reed
Mielestäni Treyn teko mie ei ollut hieno, eikä minun olisi pitänyt tietenkään kostaa sitä. Mutta tein ja me molemmat teimme niin. Mutta se, että mie näytettiin mustaa lippua heti puolen kierroksen päästä, en ymmärrä sitä. En sano, että oma tekoni oli oikea, mutta musta lippu oli turha. Taso lipun heiluttamiselle on nyt asetettu. Alkavatko he nyt liputtaa mustaa lippua kuljettajille?
Lähde: PulpMX haastattelu
Mitch Payton
Mielestäni FIMin ei olisi pitänyt heiluttaa mustaa lippua ja hylätä Reediä. Heidän olisi pitänyt antaa kilpailun mennä loppuun, keskustella molempien kanssa asiasta, jonka jälkeen tehdä päätöksiä.
Lähde: PulpMX haastattelu
Joey Savatgy
Kaikki jotka sanovat, ettei musta lippu ollut aiheellinen, huijaatte itseänne. Hän tarkoituksella ajoi Canardin nurin. Ei hyvä.
Lähde: Twitter
Tyler Bowers
Entäpä Reedin musta lippu??? #bullshiz
Lähde: Twitter
David Pingree
Chad päästi tunteet valloilleen. Hän ei luultavasti yrittänyt teilata Treyta maahan, vaan töytäistä ohi mennessä. Valitettavasti asia eivät menneet niin. Musta lippu Reedille oli hätäinen väärä ratkaisu.
Lähde: RacerX
Kyle Chisholm
En voi uskoa että Reedille näytettiin mustaa lippua. Jos ajat toisen kylkeen peli on pelattu? Miksi Webbille ja Hansenille ei sitten näytetty mustaa lippua
Lähde: Twitter
Ricky Carmichael
Se ei ollut edes kunnon osuma, vaan ennemmin tökkäisy
Lähde: Twitter
Jake Weimer
Oikein tai väärin, ei kiinnosta. Mutta mia on yksi kysymys. Kuinka jollekin voidaan näyttää mustaa lippua tuosta tilanteesta? Sarjan TV-mainoksissa mainostetaan kaatumisia ja törmäilyjä. Häpeilemättä Bam Bamin ajotyyliä hypetetään. Kuinka asioita voidaan ensin promota ja sitten jakaa niistä rangaistuksia?
Lähde: Instagram
Carey Hart
Tällä postauksella en ota kantaa Reedin ja Canardin tilanteeseen. Tällä postauksella otan kantaa siihen faktaan, ettei rangaistuksissa ole mitään tasoa ja pohjaa. Muistaako joku Mike Alessin tempun Broc Ticklelle? Mustia lippuja ei silloin heiluteltu.
Lähde: Instagram
Ken Roczen
Mielestäni tilanne ei ollut niin paha kuin monet luulee. En olisi itse missään nimessä heiluttanut mustaa lippua.
Lähde: PulpMX show
Alla vielä video tapahtuneesta.
Jani / Xracing