Motocrosskausi päättyy

Kuva
Jani Hovi
Motocrosskauden ulkoratojen päätös, kerhojoukkueiden SM-kilpailu, ajetaan tulevana viikonloppuna Vantaan Vauhtikeskuksessa.

SML AMOQ SM Motocross kerhojoukkueet -kilpailu päättää motocrossareiden ulkoratakauden. Vantaalla ajettavassa kaksipäiväisessä kilpailussa kerhojoukkueet selvittelevät keskinäistä paremmuuttaan. Lauantaina ajetaan kaksi kansallista joukkuekilpailua, jolloin mittaa toisistaan ottavat MX65 ja MXV -luokkien kilpailijat.

Sunnuntaina radalle pääsevät kansallisen MXC-luokan kilpailijat sekä SM-luokan kilpailijat, jotka ajavat joukkueiden Suomen mestaruudesta. Joukkueeseen kuuluu kolme kilpailijaa, joista jokainen ajaa kaksi erää. Erän voittaja saa yhden pisteen, seuraava kaksi ja niin edelleen. Mestaruus ratkeaa viiden erän yhteenlaskettujen sijoituspisteiden mukaan. Joukkue saa siis jättää pisteistä pois yhden erän. Vähiten pisteitä saanut joukkue on Suomen mestari.

Kansallinen lauantai

Lauantaina radalla ovat kansalliset luokat MX65 ja MXV, jotka eivät aja Suomen mestaruudesta, vaan pelkästään joukkueiden paremmuudesta.

MX65-luokassa mukaan on ilmoittautunut 23 joukkuetta. Selkeän ennakkosuosikin nimeäminen on vaikeaa, mutta todennäköisesti ainakin joku viisikosta FMS, JaMoKe/UA, KMK, E-SMK, SiMK tulee nousemaan podiumille päivän päätteeksi.

MXV-luokassa mukaan starttaa 12 kolmikkoa. Karkkilan Moottorikerho kuittasi voiton viime vuonna ja on varmasti vahvoilla tälläkin kertaa. Muita podiumehdokkaita lienevät ainakin IMK, OriMK, TMK ja VMK.

Lauantaina kilpailuerät käynnistyvät jo kello 10.30 ja päivän päätteeksi ajetaan vielä SM-luokkien karsintaerät. Sunnuntain loppukilpailuun pääsee mukaan 20 nopeinta joukkuetta.

Mestaruuden vuoro

Sunnuntaina ovat vuorossa MXC-luokka, joka ajaa kansallisen kisan, sekä SM-luokka, jossa nimen mukaisesti kisataan Suomen mestaruudesta.

MXC-luokassa kerhojoukkueita on mukana kaikkiaan 27. Helsingin Moottorikerho vei voiton vuosi sitten ja haluaa varmasti uusia sen, mutta vastus on tiukka. Ainakin E-SMK, HyMK ja JaMoKe/UA ovat myös kiinnostuneita podiumin korkeimmasta korokkeesta.

SM-luokassa on mestaruutta tavoittelemassa 20 joukkuetta. Hallitseva mestari on Orimattilan Moottorikerho, mutta jatkuuko mestaruusputki, jää nähtäväksi. Mestariksi mielivät myös HeMK, LoSMK, TMK ja HMK, vain muutamia mainitakseni.

MXC-luokan karsintaerät käynnistyvät kello 10.50 ja ensimmäinen kilpailuerä lähtee liikkeelle kello 12.50.

Lipunmyynti tapahtuu portilta. Liput maksavat 10 € / päivä. Alle 12-vuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi.

Vantaan Vauhtikeskus sijaitsee osoitteessa Katriinantie 31, Vantaa.