Mitalit saatiin jakoon

Teksti
Kimi Koskinen juhli mestaruutta Imatralla.
Kuva
Jani Hovi
Motocrossin SM-sarja saatiin päätökseen Imatralla. Suomen mestareiksi ajoivat Joosep Pärn, Kimi Koskinen sekä jo ensimmäisessä erässä mestaruuden varmistanut Kim Savaste.

Kaikki oli vielä auki mitalien suhteen kun kauden viimeinen MXC/A-luokan erä syöksyi puomilta matkaan. Joosep Pärn veti kärjessä alkumetrit, mutta pitkään ei tarvinnut mennä, kun Saku Mansikkamäki otti kärkipaikan itselleen. Pärn seurasi, perässään Santeri Oinonen, Topias Kontto ja Aaro Menna. Kun kaksi kierrosta oli takana, johti Mansikkamäki muuta joukkoa jo 14 sekunnin erolla. Pärn ajoi kakkosena ja se riittäisi mestaruuteen, joten virolaisnuorukainen sai tehdä matkaa aivan rauhassa. Santeri Oinonen lipsahti kolmospaikalta pusikkoon ja näin kolmanneksi nousi Eelis Viemerö. Aaro Menna jatkoi neljäntenä ja viitospaikalla taivalsi Eero Peippo.

Mansikkamäki jatkoi vakuuttavasti kärjessä, mutta Pärnillä alkoi olla hätä kädessä Viemerön kanssa. Kuudennella kierroksella Viemerö nousikin kakkoseksi, mutta kolmossijakin riittää Pärnille mestaruuteen. Neljäntenä oli Menna, mutta eroa Pärniin oli kuitenkin jo 16 sekuntia, joten siinä mielessä hätää ei ollut ja vaikuttikin siltä, että Pärn varmisteli vain mestaruuttaan, karttaen pienimpiäkin virheitä. Peippo jatkoi edelleen viidentenä. Saku Mansikkamäki teki sen minkä pystyi ja ajoi yli puolen minuutin turvin erävoittoon, mutta sekään ei riittänyt, vaan kaudesta lyödään käteen SM-hopeaa. Toisena ruutulipulle ajoi Eelis Viemerö ja se riitti SM-pronssiin. Kolmantena maalissa oli Joosep Pärn ja näin Suomen mestaruus matkaa Viroon. Erän neljäs oli Aaro Menna ja viides Eero Peippo.

Koskinen ajoi mestariksi

MX2-luokassa kaikki oli mitalien suhteen täysin auki kun lähdettiin kauden päätöserään. Parhaan startin otti Matias Vesterinen perässään Kimi Koskinen, Mauno Nieminen ja Emil Weckman. Seuraavaksi kärkipaikan otti Nieminen, Vesterinen oli toisena, sitten Weckman, Koskinen ja Haavisto, kun ensimmäinen täysi kierros käynnistyi. Heti toisen kierroksen alussa Haavisto lipsahti nurin ja mitalihaaveet hänen kohdaltaan hautautuivat Imatran hiekkaan. Kun kolmas kierros käynnistyi, Haavisto oli vasta sijalla 18. Matias Vesterinen nousi puolestaan kisan kärkeen ja Nieminen jatkoi kakkospaikalla.

Tämän jälkeen tilanne rauhoittui. Kun yhdeksän kierrosta oli ajettu, Vesterinen johti seitsemällä sekunnilla ja oli menossa kohti SM-hopeaa. Mauno Nieminen oli kakkospaikalla ja tiesi myös sen, että erävoittokaan ei nostaisi häntä SM-pronssia korkeammalle, mikäli Vesterinen on toinen. Emil Weckman ajoi kolmantena, mutta eroa kärkikaksikkoon oli niin paljon, että ajamalla sijoitus ei enää paranisi. Kimi Koskinen ajeli neljäntenä. Ajeli siinä mielessä, että neljäs sija toisi Suomen mestaruuden ja viidentenä oleva Sampo Rainio oli riittävän kaukana, ettei pienintäkään riskiä tarvinnut ottaa. Järjestys ei enää loppuerän aikana muuttunut. Vesterinen otti erävoiton ja SM-hopean. Erän kakkossijan ja SM-pronssin kuittasi Mauno Nieminen. Erässä kolmanneksi sijoittui  Emil Weckman. Neljäntenä ruutulippu otti vastaan Suomen mestarin, Kimi Koskisen. Erässä viides oli Sampo Rainio.

- Ennen erää päätin, että en ole se kaveri, joka varmistelee, vaan halusin ajaa kunnolla kisaa. Parin kierroksen jälkeen ajosta ei vain tullut yhtään mitään. Tiesin, että neljäs sija riittää mestaruuteen ja mekaanikko näytti koko ajan eroa viidenteen sijaan, Koskinen myhäili maalissa.

Silander otti pronssin

Päivä päättyi MX1-luokan toiseen erään. Mestari ja hopeamitalisti olivat jo tiedossa, mutta pronssista oli edessä tiukkaakin tiukempi vääntö. Kun puomi kaatui viimeisen kerran tämän kauden SM-sarjassa,  tuore mestari Kim Savaste lähti puomilta kuin nappi paidasta ja otti kärkipaikan. Seuraavina olivat Rene Rannikko, Indrek Mägi, Emil Silander ja Teemu Makkonen. Aivan kuten odottaa sopikin, ei hopeamitalisti Miro Sihvonen enää tähän erään startannut.

Kun kaksi kierrosta oli ajettu, oli Savaste kasvattanut johtonsa jo kahdeksaan sekuntiin. Rannikko oli tehnyt viiden sekunnin eron Silanderiin ja oli kiinni SM-pronssissa. Nelospaikalla oli Sami Aaltonen ja viidentenä Indrek Mägi. Viides kierros saattoi ratkaisi SM-pronssin kohtalon, sillä Rannikko meni kakkospaikalta oikein huolella nurin. Näin Silander nousi toiseksi ja vahvasti kiinni pronssimitaliin. Mägi jatkoi kolmantena, Aaltonen neljäntenä ja viitospaikalla jatkoi takaa-ajajaksi joutunut Rannikko. Eroa pronssissa kiinni olevaan Silanderiin oli 15 sekuntia.

Kahdeksannen kierroksen lopulla Mägi ohitti Silanderin ja nousi toiseksi, mutta Silanderin pronssia ajatellen asialla ei ollut merkitystä, kunhan Rannikko vain pysyy takana. Eroa kaksikon välillä oli vielä 12 sekuntia Silanderin hyväksi. Rannikko ei kuitenkaan ollut vielä luovuttanut, vaan yritys oli aivan tapissa. Yhdennentoista kierroksen alussa Rannikko nousi neljänneksi ja Silanderin jahtaaminen jatkui. Kun kolme kierrosta oli jäljellä, kaksikon ero oli vajaat yhdeksän sekuntia.

Kim Savaste ajoi jälleen erävoittoon, osoittaen, ettei mestaruus todellakaan mennyt väärään osoitteeseen. Erän kakkoseksi ajoi Indrek Mägi. Kolmantena ruutulipulla ja SM-pronssimiehenä oli Emil Silander. Neljänneksi erässä ja SM-sarjassa ajoi Rene Rannikko. Erän viides oli Sami Aaltonen.

Näin on SM-sarja tältä kaudelta paketissa. Ensi viikonloppuna ratkaistaan vielä kerhojoukkueiden Suomen mestaruus Heinolan radalla.