Mitä tapahtui Myöhäselle?

Teksti
Timo Myöhäsen kilpailu päättyi ennen aikojaan.
Kuva
Jani Hovi
Trialmestari Timo Myöhäsen Sisu Exteme -kilpailu ei sujunut aivan suunnitelmien mukaan.

Trialin 10-kertainen Suomen mestari osallistui viime viikonvaihteessa Sisu Extreme- hard enduro kisaan sähkökäyttöisellä mopoksi rekisteröidyllä Talaria Stingillä. Ja mestarin elkein, kuinkas muutenkaan, kuin vaativimmassa Gold- luokassa. Myöhänen ei ehtinyt työkiireidensä vuoksi perjantaina ajettuun prologiin, joten lauantain kilpailuun mies lähti luokkansa viimeisten joukossa, noin kymmenisen minuuttia kärjen perässä.

Kilpailu lähti hienosti käyntiin ja Myöhänen ohitteli ensimmäisellä kierroksella kymmeniä kilpakumppaneitaan ja saapuikin huoltovarikolle epävirallisen tiedon mukaan sijalla 11.

-Talaria yllätti minut totaalisesti suorituskyvyllään sekä ajamisen hauskuudella. Vaikka Sisun upealla reitillä oli varsin miehekkäitäkin mäkiä, ei pyörän suorituskyky tai teho loppunut missään vaiheessa. Heikoin lenkki näin vaativissa olosuhteissa oli pyörän ensiasennus takarengas, jonka kapeus, (80/100-19) nappulan mataluus, sekä kovahko kumiseos ei soveltunut suoranaisesti hard enduroon, mies naurahtaa.

Huolto hölmöili

Myöhäsen saapuessa ensimmäiseltä kierrokselta huoltovarikolle hymy huulillaan, oli miehen sähkömopon akkua jäljellä 55%. Huolto päätti vaihtaa akun varmistaakseen, että virta ei lopu toisellakaan kierroksella, vaikka se olisi suurella toden näköisyydellä riittänyt siihenkin.

-Huolto irrotti akun virtajohdon muutamassa sekunnissa saapumisestani, joka oli jälkikäteen saadun tiedon mukaan virhe. Saimme kuulla, että virran katkaisun jälkeen tulee odottaa minuutin verran, että varaustila sähköjärjestelmässä tasoittuu, ennen kuin virtajohtoa voi irrottaa, mies kertoilee.

Myöhäsen Talaria ei käynnistynyt akun vaihdon jälkeen ja vaikka siihen vaihdettiin virtalukko, päävirtakytkin ja pääsulake, ei tapahtunut mitään.

– Noin tunnin verran tuskailimme, kunnes huoltomieheni löysi kehtoputkien välistä lasisulakkeen, jonka olemassaoloa ei maahantuojan edustajakaan tiennyt. Uusi sulake paikoilleen ja tuttu surina sekä kisa jatkuivat, Myöhänen kertoo.

Toiselle kierrokselle

Myöhänen lähti intoa uhkuen toiselle kierrokselle ja ohitteli taas kymmeniä ja kymmeniä kanssakilpailijoita.

– Kuulin useamman kerran ohittaessani jumissa olevia kuskeja heidän huutelevan, että helppoahan se tuollaisella kevyellä pelillä mennä (68kg). Ja tokaisipa siellä joku, että ensi vuoden Sisussa meitä on ainakin kaksi, Myöhänen nauraa.

Myöhänen taiteili tieliikenteeseen hyväksytyllä mopollaan toista kierrostaan ilman kiinnijäämisiä tai Sisu Extremen mallikkaasti toimineen henkilöstön apuja kunnes matka loppui.

- Toisen kierroksen lopulla minulta katkesivat ketjut. Jätimme ne tietoisesti tai tietämättämme, että niin ei kuulu tehdä, turhan löysälle, jolloin ketjut katkesivat. Myöhäsen huolto oli jo odottelemassa miestä huoltovarikolla täysine akkuineen, mutta sinne saakka mies ei koskaan saapunut. Talarian ketjut eivät kiristy takaiskunvaimentimen liikkeen mukana, joten ne ”luupittuvat” liian löysällä ollessaan ja Sisun haastava maasto otti mopon ketjuista selkävoiton, Myöhänen sai kuulla kisan jälkeen.

-Summa summarum, Myöhänen toteaa, kisailu Talarian tyyppisellä sähköcrossilla oli ennen kaikkea hauskaa ja paljon kevyempää kuin täysiverisellä enduro moottoripyörällä. Jos minulle vuoden kuluttua tarjoutuu vastaava mahdollisuus, olen enemmän kuin innolla mukana, mestari sanoo lopuksi.