Mitä kannattaa seurata Torniossa?
Kuka haastaa Tiaisen?
Kauden ensimmäisessä osakilpailussa Porissa Santtu Tiainen näytti vahvuutensa ja varmuutensa. Kysymys Torniossa kuuluukin, pystyykö kukaan haastamaan hänet? Kilpailusta ei ole tulossa fyysisesti yhtä raskas kuin avauskilpailu oli, joten tämä helpottaa muiden tehtävää. Pieni kysymysmerkki Tiaisen kohdalla on se, että hän on varmastikin harjoitellut viime viikot pääosin pikkunelarilla EM-sarjaa varten, joten tuntuma isoon pyörään ei ole ehkä aivan paras mahdollinen. Tosin tuokin tuntuma palautuu varmasti ennalleen parin ajokerran jälkeen ja ainakin tällä viikolla Tiainen onkin ollut isonpyörän ohjaimissa. Mutta kuka sitten haastaa Tiaisen? Jos siilinjärveläinen on terveenä, eikä ongelmia kilpailussa ole, niin tehtävästä tulee muille vaikea.
Kumpi naapureista on nopeampi?
Ludde Söderberg ja Toni Erikssonin ajoivat tasaista kilpailua Porissa ja mielenkiintoista onkin nähdä, onko jompikumpi heistä löytänyt pykälän verran lisää vauhtia kuukauden kisatauon aikana. Avauksessa Söderberg yllätti vauhdillaan monet, mutta tällä kertaa kaikki odottavat häneltä jo paljon. Söderbergin kohdalla täytyy myös muistaa, että hän ajoi viime vuonna esimerkiksi Latvian MX1-luokan MM-osakilpailussa tasaisen kilpailun Tiaisen kanssa. Eli jos kaikki loksahtavat kohdalleen, saattaa Söderberg napata erävoitonkin Torniosta.
Eriksson ei ollut täysin oma itsensä Porissa ja varmasti moni odotti häneltä enemmän. Nyt kuukauden harjoittelujakson jälkeen tilanne saattaa olla toisin. Mielenkiinnolla odotammekin, millaisella aggressiivisuudella puolustava mestari Tornioon tulee.
Matikaisen vire
Varmasti yksi sarjan eniten töitä tekevistä kuljettajista on eittämättä Juuso Matikainen. Porissa Matikaisella oli totaalinen lukko päällä ajossa ja matka loppui jo aika-ajoihin. MX2 –luokan SM-osakilpailussa kaksi viikkoa sitten meno oli jo hieman parempaa, mutta missään nimessä Matikainen ei ollut vieläkään omalla tasollaan. Toivottavasti meno on parempaa Torniossa ja saamme yhden kuljettajan lisää kärkitaisteluun.
Nuoret
Luokasta löytyy muutamankin nuori kuljettaja, joka saattaa taistella jopa erien palkintokoroke sijoista. Aki Manninen ja Teemu Keljo ovat kaksi nopeinta heistä ja ovat osoittaneet myös varmuutensa tällä kaudella. SM-sarjassa sijoilla viisi ja kuusi olevat nuorukaiset lähtevät varmasti nälkäisenä hakemaankin podiumpaikkaa. Manninen on matkassa 350 –kuutioisella pyörällä, kun Keljo on puolestaan ilmoittautunut kilpailuun pikkunelarilla. Mutta Keljo on harjoitellut viime viikkoina 450 –kuutioisella pyörällä, joten odotettavasti onkin, että hän ajaa sellaisella myös Torniossa.
Konkarit
Jussi Nikkilä tekee pari kisaa kestävän paluun SM-sarjaan ja hänet nähdään myös Torniossa. Kaikki tietävät Nikkilän vauhdin ja vaikka ajotunteja ei olekaan kertynyt huimia määriä, niin tamperelaista kannattaa seurata. Nikkilä itse veikkailee olevansa sijoilla 15 – 20, mutta arviomme mukaan sijat 6 – 9 ovat lähempänä totuutta.
Koko sarjan ajava konkari Niko Kalatie on myös seurattava kuljettaja. Porissa vauhtinsa aika-ajoissa jälleen näyttänyt Kalatie on varma kuljettaja, joka paukuttelee sijoille tasaisesti sijoille 5 – 8.
Xracing