Miehikkälässä uudenlainen luokkaformaatti testissä

Miehikkälän moottorikerho järjestää erikoisluvalla 3.8 kansallisen MXCA ja MXCB luokkien yhdessä ajettavan kilpailun. Tällä halutaan testata mahdollista sääntömuutosta ensi vuoden MXC -luokkien luokitteluperusteisiin.

Idea uudenlaiseen kokeiluun tuli järjestävältä seuralta.

- Miehikkälän kerho lähestyi lajiryhmää ehdotuksella ja näytimme sille vihreää valoa. Meillä on parasta aikaa pohdinnassa ensi vuoden luokkajaot ja tämän avulla pystymme hieman näkemään, millainen kilpailu tämän pohjalta tulee. Mietinnässä meillä on ollut ensi vuodelle muun muassa se, voitaisiinko MX C -luokka jakaa kahteen eriluokkaan, nykyisein kolmen sijaan. Ja tämä 'testikilpailu' näyttää hieman, miten luokat sopivat yhteen, MX-lajiryhmän kilpailukoordinaattori Jani Mahlamäki kertoo.

Kilpailun säännöt

Kilpailu ajetaan seuraavanlaisella säännöllä:

Ajajat

Kilpailuun voi osallistua MXC/A- ja MXC/B luokan kuljettaja, sinä vuonna kun täyttää 10 vuotta ja sen vuoden loppuun kun täyttää 15 vuotta.

Harjoitukset ja aika-ajot

Jos ilmoittautuneita on alle 40 ajetaan harjoitus ja aika-ajo yhdessä ryhmässä.
Jos ilmoittautuneita on yli 40, mutta alle 80, jaetaan ajajat A-ja B-ryhmiin. Ensimmäiseksi arvotaan MXC/A kuljettajat ja sen jälkeen MXC/B kuljettajat.
Molemmista ryhmistä 20 parasta pääsee aika-ajon perusteella A-finaaliin.

Jos ilmoittautuneita on yli 80, mutta alle 120, jaetaan ajajat A-, B-ja C-ryhmiin.
Ensimmäiseksi arvotaan MXC/A kuljettajat ja sen jälkeen MXC/B kuljettajat.
A-ja B-ryhmästä pääsee 13 parasta ja C-ryhmästä 14 parasta aika-ajon perusteella A-finaaliin.

Jos A finaalista pudonneita on 10 tai vähemmän päättää kilpailun tuomaristo ajetaanko B-finaali.

Jos pudonneita on yli 10 ajetaan yksi B-finaali pituudeltaan 15 min+2 kierrosta.

Harjoitukset ja karsinnat järjestetään seuraavasti:
-5min starttiharjoitus
-15min harjoitus
-15min aika-ajo

Harjoitus ja aika-ajo ajetaan ilman taukoa, kun harjoitusta on kulunut 15min nostetaan ajanotto linjalle vihreä lippu aika-ajon alkamisen merkiksi.

Kilpailueriä ajetaan kaksi erää pituudeltaan 15min+2kierrosta.

Kilpailussa ei jaeta nousupisteitä eikä Suomen Cup pisteitä.

Kilpailu ajetaan mx liigan yhteydessä sunnuntaipäivänä. Kilpailun voittaja lasketaan kahden erän yhteispisteiden perusteella. Järjestäjä saa päättää palkittavien määrän, kuitenkin 3 parasta täytyy palkita.
Kilpailun johtajan, valvojan ja tuomariston on kiinnitettävä erityistä huomiota kyseisen kilpailun aikana kuljettajien vauhtieroihin, jotta ne eivät kasva vaaratilanteita aiheuttavan suuriksi. Yhdistetyn MXCA ja MXCB kilpailun aikana on käytettävä kahta sinistä lippua.

MXCB ajaa lauantaina 2.8 normaalisti mx-liiga kilpailun.