Mestari sivuun loppukaudeksi

Husqvarnan Zach Osborne joutuu valitettavasti jättämään kautensa kesken.
Kuva
Simon Cudby
Amerikan motocrossmestaruuden viime vuonna voittanutta Zach Osbornea ei nähdä enää tällä kaudella sarjassa mukana.

Osborne loukkasi selkänsä kesken supercrosskauden ja on siitä lähtien joutunut kärsimään tuon vamman aiheuttamista kivuista, jotka ovat vaikeuttaneet hänen ajamista ja harjoittelua. Nyt Osborne teki viimein päätöksen siitä, että hän hoidattaa vammansa kuntoon ja suuntaa katseet ensi kauteen.

- Tietysti minua harmittaa todella paljon. Tämä vamma on vaikeuttanut ajoani, eikä sen paranemisesta ole ollut oikein tietoa. Nyt minun täytyy antaa keholleni aikaa toipua ja nyt suunta on oikea. Teimme tiimin kanssa päätöksen, että jätän ulkosarjan kesken ja suuntaan katseeni ensi kauteen. Päätös oli vaikea, sillä koko kausi on ollut haastava tähänkin asti, mutta tämän avulla uskon olevani viime vuoden tasollani jälleen ensi kaudella, Osborne kertoi Husqvarnan tiedotteessa.