MENSin kilpailu peruttu
Viime vuonna kehuja saanut Mäntsälän Enduroseuran talvienduro on jouduttu perumaan tämän talven osalta. - Emme saa maanomistajilta lupaa kilpailuun, koska maastot eivät ole jäässä. Reitit menisivät niin huonoon kuntoon, eikä lupia niihin näin ollen saa, kertoo MENSin Seppo Lahti.
Helmikuun kilpailua oli suunniteltu jo pitkään ja reitit olivat valmiina. - Harmittaa tietysti paljon, sillä reitti olisi ollut tänä vuonna jopa viime vuotista parempi. Tarkoituksenamme oli tuoda laji lähelle katsojia, sillä viimeinen maastokoe olisi ollut vain 500 metrin päässä Mäntsälän keskustassa, eräällä pellolla. Myös kilpailukeskus olisi ollut pellolla ja lauhan talven vuoksi sekin olisi ollut käyttökelvoton, Lahti päätti.
Endurokausi starttaa tammikuun lopulla Hyvinkäältä.
Jani Hovi / Xracing