Mattila: ”Tiedän mitä haluan”

Jari Mattila, oletko tyytyväinen?

Siinä mielessä kyllä, että tuli ehjä päivä, ei suurempia virheitä, ei kaatumisia, pyörä toimi hyvin ja pääsin maaliin, mutta omaan ajooni en ole täysin tyytyväinen.

Mitä parannettavaa siihen jäi?

Ajo oli tosi jäykkää alusta lähtien. Puolessa välissä alkoi sujua hiukan paremmin. Tiedän ihan tarkkaan, mitä haluan tehdä, mutta en saa sitä vain toteutettua. Sitten kun vielä kädet menevät tukkoon, niin ajamisesta katoaa mukavuus. On tässä tekemistä vielä, koska tiedän, että pystyn parempaan. Sitten kun saan ajon onnistumaan, niin että olen siihen itse tyytyväinen, niin sijoituksella ei ole merkitystä. Kyllä nytkin kyyti oli ihan hyvää.

Pitääkö ajaa enemmän vai mitä pitäisi tehdä?

Luultavasti lisää ajamista. Kun on tällainen kisa, niin pitäisi onnistua jo ensimmäisellä pätkällä. Silloin seuraavakin sujuisi paljon paremmin. Rytmi pitää löytää heti ja mia on ollut se ongelma, että tarvitsen pari-kolme pätkää heräilemiseen ja vasta sitten tulee se pieni kiukku siihen ja ajaminen löytyy. En ole ajanut juuri mitään ennen tätä joten vauhdista ei ollut mitään tietoa. Pieni jännityskin oli aamulla päällä. Se kun löytyy, että pääsen heti ajamaan omalla tasollani, niin varmasti tuloksetkin paranevat.

Haetko Päitsiltä podiumia ja luokkavoittoa?

Yritän ainakin. Ei se kaikilla muillakaan lähde aina heti ensimmäisestä pätkästä lähtien kulkemaan. Ei tässä niin hirveitä kuljettajakohtaisia eroja ole ja joku päivä sopii aina toiselle toista paremmin. Toivottavasti tulee hyvä Päitsi niin, että olisi vaikka viisi kuljettajaa suhteellisen lähellä toisiaan. Tosissani sinne ainakin lähden ja tavoitteena on, että saisin parhaan mahdollisen onnistumisen, niin sitä kautta varmaan tulisi myös ihan hyvä sijoitus.

Mitä mieltä olit päivän kisasta ja reitistä?

Pätkät olivat hyviä ja kyllä ne olisi voinut ajaa toiseenkin kertaan, ainahan ne jonkun verran kuluvat. Se oli harmi, että kaksi pätkää jouduttiin jättämään pois kelien takia. Nyt oli tosi lyhyt kisa. Keli oli kuitenkin tänään hieno, niin mielellään sitä olisi ajanut vielä useamman pätkän lisääkin. Totta kai pitää muistaa millaiset kelit ovat olleet. Onhan se järjestäjille aina vaikea päätös. Olisihan tilanne voinut olla sekin, ettei olisi ollut yhtään lunta. Nyt tuo lumen tulo pelasti sentään kisan talviseksi. Joka tapauksessa ihan kiva kilpailu ja pitkästä aikaa taas sellainen kisa, että huoltokin liikkuu. Se on varmaan mukavampaa huollollekin, kun ei tarvitse koko päivää seistä paikallaan. Mielestäni mukavaa, kun on välillä sellainen vanhan ajan perinteinen kisa.

Xracing