Matikainen: ”Tekemisen taso heitteli paljon”

Juuso Matikainen otti MX1-luokan SM-hopeaa.
Kuva
Jani Hovi
Juuso Matikaisen osalta motocrossin SM-sarja päättyi jälleen kerran hopeiseen SM-mitaliin.

Matikaisen tavoitteena oli luonnollisesti mestaruus, mutta ei hopeakaan huonolle maistunut.

- Ihan hyvät fiilikset tässä on, vaikka hopeaa tulikin. Ajo oli välillä aika vaikeaa. Oli hyviä eriä ja onnistumisia, mutta välillä oli sellaisia floppeja, kuten esimerkiksi tämä toinen erä täällä Imatralla. Tekemisen taso heitteli aika paljon.

Jos puhutaan tästä päivästä, niin kaaduitko ensimmäisessä erässä?

- Kyllä. Se oli aika alkuvaiheessa. Olin siinä Sampon (Rainio) ja Emilin (Silander) perässä kun kävin nopeasti kyljelläni. Ei siinä paljon aikaa mennyt, mutta jouduin kuitenkin ajamaan heidät uudestaan kiinni.

Entä toinen erä?

- Oli aika vaikeaa ja tosi varovaista. Ajoin toisella pyörällä kakkoserän. Minulla on siinä erilainen takaiskunvaimennin, eikä se ollut oikein hyvä. Ei ollut sellaista luottoa siihen, kuin ensimmäisessä erässä. Hopea nyt tuli kuitenkin.

Täällähän on nopea rata ja siihen tuli aika lailla röykkyä. Sekin varmasti haittasi?

- Vaikeaa oli. Minulla oli aamulla vähän sama ongelma, kuin tässä toisessakin erässä. Ensimmäiseen erään saimme tehtyä hyvät säädöt ja se tuntuikin tosi hyvältä. Tämä toinen erä oli vaikeaa ja siinä oli ihan turha lähteä hölmöilemään. Ajoin vain kolmossijan ja varmistelin SM-hopean.

Ajatko kerhojoukkue SM:n Heinolassa?

- Kyllä siellä on tarkoitus ajaa. Yritetään saada hyvä nippu kokoon ja lähdetään sinne taistelemaan.