Massiivinen karsintakilpailu Hixpaniassa

Antti Hänninen punnertamassa Hixpanian karsintakilpailussa.
Kuva
Henry Olenius
Hixpania Hard Enduron karsintakilpailu ajettiin tänään ja siitä muodostuikin varsinainen kuntopuntari kuljettajille.

Huomisen Hixpania Hard Enduron karsintakilpailu kaasuteltiin tänään. Kilpailussa kuljettajat ajoivat 54 kilometrin mittaisen kierroksen peräti kolmeen kertaan ja päivän nopeimmille kuljettajille kertyi ajoaikaa lähes neljä ja puoli tuntia. Voitosta käytiin tiukkaa taistelua Billy Boltin ja Manuel Lettenbichlerin välillä. Bolt vei lopulta voiton kahdeksan sekunnin erolla Lettenbichleriin. Jonny Walker oli kolmas, jääden jo 12 minuuttia Boltista.

Antti Hänninen lähti tänään karsintakilpailuun ensimmäisessä ryhmässä, mutta oli mukana ensimmäisen kurvin starttikolarissa ja pääsi jatkamaan matkaan ryhmänsä viimeisten kuljettajien joukossa. Hänninen ajoi tasaisesti ja oli maalissa 21. nopein.

- Reitti oli tänään välillä todella nopea, mutta sitten taas välillä oli niin vaikeita paikkoja, etten päässyt yhdelläkään kierroksella niistä läpi ilman apua. Alussa otin vaikeat paikat vähän liian varovasti, mutta sitten loppua kohti homma rupesi paranemaan. Minulle tuli yli viisi tuntia ajoaikaa, joten aika pitkä kisa oli, Hänninen kertoi.

d

Hänninen Espanjan kallioilla. (Kuva: Henry Olenius)

Hänninen pääsee starttaamaan näin ollen huomiseen pääkisaan kolmannesta lähtörivistä. Huomenna kuljettajat ajavat noin neljän kilometrin mittaista reitti kaksi ja puoli tuntia. Odotettavissa onkin vaikea päivä, sillä sääennusteen mukaan huomenna Espanjassa sataa vettä.

- Järjestäjät ovat muuttaneet reittiä täällä sateen vuoksi ja pari vaikeinta vinoa kalliota on poistettu, kun ei niistä varmasti sateella pääsisi millään. Mutta varmasti kisasta tulee vaikea, Hänninen päätti.

Hixpanian pääkilpailun voi katsoa suorana lähetyksenä Red Bull TV:n kautta 11:40 alkaen.

Yleiskilpailun TOP10:

1. Billy Bolt (Husqvarna) 4:22:20.081
2. Manuel Lettenbichler (KTM) +8.056
3. Jonny Walker (Beta) +12:04.257
4. Alfredo Gomez (Husqvarna) +13:54.063
5. Wade Young (Sherco) +14:22.018
6. Michael Walkner (GASGAS) +17:20.750
7. Mario Roman (Sherco) +25:26.760
8. Dominik Olszowy (KTM) 26:11.142
9. Travis Teasdale (GASGAS) +28:10.580
10. Will Hoare (GASGAS) +29:55.183