Marraskuun mahtava lukupaketti

Marraskuun Xracing OFFROADPro -lehti ilmestyy tilaajille ensi viikon alussa. Tätä kaikkea lehdestä löytyy.

Kotimainen cross country tuntuu seilaavan myrskystä toiseen ja lajin ympärillä riittää puhetta. Milloin kuljettajilta otetaan sarjapisteitä pois puoli vuotta kilpailun jälkeen, tai milloin koko kilpailulta otetaan SM-arvo pois. Me kertasimme suurimmat kohut viimeisen seitsemän vuoden ajalta. Motocrossissa keskitymme Motocross of Nations -kilpailun taustoihin ja suomalaismenestykseen, joka oli jälleen hienoa, mutta ainekset oli olemassa parempaankin.  Pureudumme monen kerhon suureen ongelmaan: Mistä saada toimitsijoita kilpailuihin ja esitämme muutaman idean jolla asiaa voitaisiin parantaa.

Henkilökuvissa paneudumme kalamies Timo Myöhäsen uskomattomaan mestaruusputkeen, joka jatkuu ja jatkuu. Lisäksi Suomen hard enduron uranuurtaja Jukka Pylväs kertoo urastaan ja samalla havahdumme siihen, mitä samaa ”Ylöjärven Jarviksella” onkaan itse Grahamin kanssa. Lari Kunnas puolestaan nappasi upeasti sivuvaunucrossin MM-hopeaa ja kauden jälkeen Kunnas toteaa nälän olevan tyydytetty. Kunnas kertoo jutussa, millaista on ajaa ammatikseen sivuvaunumotocrossia ja miten siitä saa elantonsa.

Kävimme Italiassa testaamassa Fanticin uudet enduro- ja motocrossmallit, joista lehdessä on kattava raportti. Sen lisäksi kävimme ottamassa maistiaiset Talaria Sting -sähkömoposta, jollaisella trialmestari Myöhänen ajoi Sisu Extremessä. Testasimme, miten pyörä istuu käteen perinteisellä endurolenkillä.

Ovatko krampit pilanneet sinunkin kilpailusi joskus? Krampit ovat lääketieteessäkin tietyllä tavalla mysteereitä, sillä niiden syntyperistä ei ole täyttä varmuutta. Kerromme, mistä niissä on kyse ja annamme myös vinkkejä, jolla niitä voidaan mahdollisesti ehkäistä.

Petteri Silvan esittelee mieleenpainuvimmat pyöränsä, kertaamme kuvien kera Heinolan joukkue SM-motocrossia, Juha Nuuttila muistelee ikimuistoisinta kilpailuaan, kävimme tutustumassa Loukko.comin uuteen myymälään, Henri Saari kertoo Heinolan MM-enduron järjestelyistä, kerromme mitä vaati motocrosskilpailun paluun Kajaaniin, testasimme K-Techin ORVS-keulakittiä, annamme ajovinkkejä Kärme Kustaalle, kerhojen sankareissa esittelyssä on Oulun Moottorikerhon Marko Kivimäki ja lisäksi luvassa on myös sambaa ja missejä Brasilian MM-motocrossissa. Tämän kaiken lisäksi paljon muuta.

Uusi numero on tilaajien postilaatikossa viimeistään ensi viikon alussa, mikäli Postin aikataulut pitävät paikkansa.