Manninen olkapääleikkaukseen
Tässä Mannisen omat terveiset tilanteesta:
Jotkut on saattanut ihmetellä että miksi minua ei näy lähtöluetteloissa, no syy on tässä: Elikkä maaliskuussa KTM leirillä Latviassa olin valmistautumassa tulevaan kauteen. Viikon verran oltiin vedetty kovaa treeniä, kunnes toiseksi viimeisenä leiripäivänä olkapää lähti hyppyrin alastulossa pois paikaltaan. Suomessa mentiin sitten lääkäriin, olkapää kuvattiin ja lääkäri kysyi multa että leikataanko heti vai katsotaanko kestääkö ajamista. Mietittiin että syksyllä vasta leikattaisiin kun kausi on paketissa eli tietenkin valitsin sen jälkimmäisen vaihtoehdon että nyt vedetään kun kausi juuri alkamassa. No vajaa kuukauden päivät pidin siinä ajotaukoa, sitten pari viikkoa ennen hyvinkään sm avausta oli moottoriliiton leiri Hyvinkäällä. Ajoin lämmittelyn jonka jälkeen ensimmäisessä treenisetissä taas olkapää sijoiltaan hyppyrin alastulossa, siinä vaiheessa tiesin et nyt ei enää auta kuin leikkaus! No lääkärille soitto että nyt olisi sen leikkauksen paikka.
Eli 21.5 menen puukon alle jossa laitetaan olkapää uuteen uskoon! Toivottavasti viimeistään syksyllä nähdään puomilla!
Aki Manninen