Mäkinen naisten ykkönen

Viivi Mäkinen voitti naisten SM-luokan Jämsässä.
Kuva
Jani Hovi
Viivi Mäkinen voitti naisten luokan Jämsän SM-cross countryssa.

Jämsän CC:n päivän toisessa lähdössä radalla nähtiin naisten SM-luokka, V50-luokan Suomen cup ja kansallinen C-luokka. Aamun ensimmäisen lähdön tavoin kisa päästiin viemään läpi kohtuullisen hyvässä säässä, ainoastaan aivan lähdön lopussa satoi hieman vettä.

Naisten SM-luokan osalta kilpailun kärkipaikan otti alussa haltuunsa Janette Mielonen, joka sai peräänsä Viivi Mäkisen. Mielonen johti kilpailua kolmannen kierroksen puoleen väliin, kunnes jäi kiinni ylämäkeen. Mielonen menetti tilanteessa aikaa reilun minuutin verran ja hänen perässään tullut Mäkinen nappasi kärkipaikan haltuunsa. Mäkinen menikin menojaan tuon tilanteen jälkeen ja oli naisten luokan ainoa kuljettaja, joka ehti ajamaan kuusi kierrosta.

- En oikein alussa päässyt kunnon vauhtiin ja sitten kädetkin puutuivat. Kun pääsin Janetten (Mielonen) ohi ja kävin huollossa, kädet aukesivat ja meno parani. Ajoin sitten aika tasaisia kierroksia ja ajo tuntui hyvältä. Ainoastaan viimeisen kierroksen ajoin varman päälle, kun tiesin jo voittaneeni, Mäkinen kertoi kilpailun jälkeen.

Mielonen ajoi varmasti kisan kakkosena maaliin.

- En tajunnut, että Viivi (Mäkinen) meni ohitseni siinä tilanteessa ja sain sen tiedon hieman myöhään. Koronan vaikutus tuntuu yhä, enkä pystynyt puristamaan ihan normaalilla tavalla, Mieloinen kertoi.

Kolmannesta sijasta käytiin kamppailua Anu Nummelan ja Riina Lampisen välillä. Nummela nousi kolmanneksi kun kaksi kierrosta oli ajamatta ja ajoikin kolmantena ruutulipulle, Lampisen ollessa neljäs. Jasmin Leinonen oli viides.

V50-luokan Suomen cupin lähtö meni Sami Ikosen nimiin. Kilpailua alussa johtanut Jari Nurminen jäi voitosta lopulta kolme minuuttia ja oli toinen. Timo Soanjärvi oli kolmas, Harri Ritari neljäs ja Tom Nordman viides.

C-luokan voitto meni ylivoimaiseen tyyliin Matti Reinikaisella. Martti Tammelin oli toinen ja Jukka Ylijoki kolmas.