Mahtavat reitit Tohmajärvellä
Tohmajärven Enduroseuran historian ensimmäinen endurokilpailu ajettiin lauantaina Tohmajärven upeissa maastoissa. Kilpailun järjestäjät olivat Harri Pippurin johdolla laatineet 65 kilometrin mittaisen reitin, joka kierrettiin päivän aikana kolmeen kertaan kaikkien luokkien osalta. Kierrokselta oli kolme maastokoetta, jotka olivat MM-sarjan tyylin mukaisesti extreme-, motocross- ja endurotesti. Maastokokeet olivat pituuksiltaan 3 - 5 kilometriä ja kaikki erittäin vauhdikkaita ja vaihtelevia.
Siirtymät ajettiin upeissa maastoissa ja tiesiirtymää kierroksella oli varmastikin vain vajaan kymmenen kilometrin verran. Näin ollen metsäsiirtymää oli paljon ja se teki kilpailusta erittäin rankan. Myös siirtymät olivat todella vaihtelevia, välillä mentiin vaaroja ylös ja alas, kun taas välillä ajettiin vauhdikkaita metsätienpohjia kauniissa maisemissa. Myös haastavuutta riitti siirtymillä, sillä välillä kiivettiin liukkaita kallioita ja välillä ylitettiin edellispäivien sateiden pehmittämiä ojia.
Pituutta kilpailupäivällä oli MM-kilpailun verran, sillä aikataulun mukaan kuljettajien päivän pituudeksi tuli lähes kahdeksan tuntia. Kun aikataulu oli laadittu sopivan tiukaksi, ajoaikaa kertyi runsaasti.
Tontti nopein
Päivän nopein kuljettaja oli säännöllisen epäsäännöllisesti kilpailuita kiertävä Mikko Tontti. - Täytyy sanoa, että kilpailu oli todella hieno. Harvoin pääsee ajamaan tällaista reittiä, jossa siirtymätkin kulkevat metsässä ja vielä hienoissa maisemissa. Polut olivat vielä todella hyviä, eikä tyypillisiä kivikkorännejä, Tontti kehui kilpailua.
Myös Tontti myönsi päivän olleen raskas. - Kyllä ajaminen rupesi tuntumaan kehossa ennen viimeistä kierrosta. Kuitenkin täällä tuli niin paljon ajoa ja ennen kaikkea metsässä ajoa.
Toiseksi kilpailussa ajoi Heikki Timonen. Tontin ohella Timonen kehui autuaasti reittiä. - Ei missään etelässä pääse ajamaan tämän kaltaista reittiä. Välillä ajattelin, että ajelen Ranskassa, kun kivuttiin multapohjaista polkua mäkeä ylös pitkän matkaa. En muista koska olisi päässyt ajamaan Suomessa näin hienoa kilpailua reitillisesti, Timonen kertoi.
Kolmanneksi yleiskilpailussa ajoi Henri Himmanen.
Ajanotto-ongelmia
Ainoa negatiivinen asia kilpailussa oli tulospalvelun ontuminen. Johtuen maalikennojen virheellisestä sijainnista ensimmäisellä maastokokeella, tuli osalle kuljettajista virheellisiä aikoja koko päivän ajan. Myös käsikirjapidossa oli ongelmia ja lopulta järjestäjät joutuivat poistamaan extemetestin ajat jokaisen kierroksen osalta tuloksista. Tämän lisäksi todistettavasti ainakin yhdellä kuljettajalla oli kaksi minuuttia ylimääräistä aikaa ensimmäisen kierroksen motocrosstestillä.
Jos ajanottoon liittyviä ongelmia ei oteta huomioon, oli Tohmajärven kilpailu kauden parasta antia.
Tarina kilpailun kulusta kuljettajan silmin huomenna Xracingin sivuilla.
Jani Hovi / Xracing