Lohjalla testattiin Amerikan mallia

Kuva
Henry Salminen.
Amerikan GNCC-sarjassa on jo useana vuonna ajettu samaan aikaan E-MTB -kilpailu. Nyt vastaavanlaista formaattia testattiin Lohjalla, Hupi CC -kilpailussa.

Lohjan Seudun Moottorikerho järjesti sunnuntaina cross country kilpailun sähkömaastopyörille. Racing for Fun -formaatilla poljettu kilpailu järjestettiin samana päivänä jo lähes perinteiseksi muodostuneen Hupi CC -moottoripyöräkilpailun kanssa. Vaikka samana päivänä oli kilpailuja monessa muussakin lajissa, niin Ebike CC keräsi mukaan kuitenkin 28 osallistujaa. 

Lohjan Seudun Moottorikerho kertoo idean kilpailuun lähteneen alun perin liikkeelle alueen ympäristöluvasta, joka mahdollistaa moottoripyörillä ajamisen vasta klo 12 alkaen. Näin ollen aamupäivälle jäi hyvin aikaa järjestää sähkömaastopyörille kilpailu.

- Painotimme sanaa Hupi cc, eli tarkoitus oli pitää hauskaa kivalla reitillä ja kerätä palautetta tapahtumasta. Näin kävikin ja palaute oli kaikin puolin positiivista, ja tällaiselle formaatille on kysyntää. Paljon kysyttiin, että milloin on seuraava ja missä. Lohjan Seudun Moottorikerho haluaakin kiittää kaikkia osallisia ja tapahtumaan osallistuneita, sekä talkooporukkaa tietenkin, kerrotaan seuran tiedotteessa.