Liikennevakuutuslain uudistaminen

Suomen Moottoriliitto ry:n, AKK- Motorsport ry:n ja Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistyksen edustajat kokoontuivat perjantaina 13.2.2015 keskustelemaan Sosiaali- ja terveysministeriölle jätettävästä lausunnosta liikennevakuutuslain uudistamiseksi. Aikaisempien osanottajien lisäksi palaveriin osallistui myös Vakuutusyhtiöiden keskusjärjestön edustaja.

Liikennevakuutuslain uudistamiseksi annettava lausunto on viimeisiä tarkennuksia vaille valmis ja se tullaan jättämään ministeriölle lausuntoajan päättymiseen 25.2 mennessä.

Keskustelua käyneet tahot olivat yksimielisiä lausunnon linjauksista. Nykyisen lainsäädännön ongelmien ratkaisemisella pyritään helpottamaan harrastajien ja kilpailijoiden vakuutuksiin liittyviin epäselvyyksiin.

Suomen Moottoriliitto ry tiedotus