Leok viihtyi Kaanaassa

Tanel Leok valmistautuu elokuussa jatkuvaan MM-sarjaan.
Kuva
Jani Hovi
Virolainen Tanel Leok pyörittää omaa kilpatiimiään ja ajaa kilpaa myös itse lajin korkeimmalla tasolla. Leokin tiimissä ajaa myös kaksi suomalaista kuljettajaa.

Tiukat kisat ovat parasta harjoitusta polvivammasta toipuvalle kuljettajalle ennen MXGP-sarjan käynnistymistä. Niinpä mies onkin ollut mukana kahdessa SM-osakilpailussa.

- Tulin Suomeen kilpailemaan, koska tarvitsen ajotunteja. Minulla oli polvivamma ja sen takia pitää edelleen ottaa vähän varovasti. Toivottavasti Kegumsissa olen lähempänä 100 % kuntoa. Oli mukava tulla Suomeen kilpailemaan juuri nyt. Radat tarjosivat hyvää fysiikkaharjoitusta ja myös hyvää kilvanajoa. Sain aina taistella jonkun kanssa, joten se oli hyvää harjoitusta.

Viime viikolla Karkkilassa oli vähän märkää?

- Oli tosiaan, mutta pidin myös siitä. Varsinkin toinen erä oli todella hyvä.

Kaaduitko tänään toisen erän alussa, vai mitä oikein tapahtui?

- Kaaduin kun joku kaatui eteeni ja osuin häneen. Siitä lähti aika isot lipat. Tanko ja kytkinkahva vääntyivät. Meni myös kauan aikaa päästä liikkeelle, koska pyörät olivat kiinni toisissaan. Ajo kulki sen jälkeen ihan hyvin, vaikka alkuun häiritsi, koska tanko ei ollut suorassa. En voinut käyttää kytkintä kunnolla, mutta ehkä on parempi kun ei käytä sitä niin paljon.

Oliko tämä ensimmäinen kerta kun olit Kaanaassa ja mitä pidit radasta?

- En ole ollut täällä ennen. Täällä on paljon eri vaihtoehtoja ja linjoja valittavissa. Ei tarvitse ajaa pelkästään toisen perässä kun yrittää ohitusta. Rata on myös vaikea, joten pidin kyllä siitä.

Mitkä ovat jatkosuunnitelmasi tälle kaudelle?

- Tässä on vielä joitain kisoja Virossa ennen GP-sarjan alkua ja yritän saada mahdollisimman paljon kisalähtöjä alle ennen sitä. Ensi viikonloppuna yritän ajaa vielä varovasti ja keskityn, etten väännä polveani. Sen jälkeen alan taas pikku hiljaa lisätä vauhtia ja hakea rajojani. En halua loukkaantua uudestaan, mutta on pakko ajaa, että saan kuntotasoni ja ajotuntumani takaisin.

Sinulla on nyt oma tiimi, jossa on myös pari suomalaista kuljettajaa. Mitä mieltä olet heistä (Sampo Rainio ja Wiljam Malin)?

Sampo on hyvä 125-luokassa. Hänen pitää tehdä töitä henkisen puolen kanssa. Hän voi olla luokan kärkinimiä. Wiljam tarvitsee enemmän ajoa alle. Hän on kärsinyt loukkaantumisista. Aina kun hän on päässyt takaisin pyörän päälle, hän on loukkaantunut uudestaan. Kunhan hän nyt pysyy terveenä, odotan hänen pääsevän karsinnoista mukaan EMX250 kisaeriin. Se ainakin pitäisi olla tavoitteena. Sampolta odotan TOP5-sijoja ja joillain radoilla TOP10-sijoja. Siitä on hyvä kasvaa ja näyttää. Ei koskaan tiedä, mitä mahdollisuuksia hyvillä suorituksilla avautuu.