Lajiryhmien toiminta muuttuu, vastuuta kerhoille
SML:n lajiryhmätoiminta on muuttumassa siten, että lajiryhmissä eri toimiin nimetään henkilöitä, mm. säännöt, kilpailuformaatit, radat jne lajikohtaisesti tarpeen mukaan. Uuden toimintamallin myötä valmennukseen ei kuitenkaan tulla eri lajien lajiryhmiin nimeämään henkilöitä.
Kerho- ja aluevalmennuksen kehittämistä ja tukemisen tarpeita kartoitetaan yhdessä kerhojen kanssa ja mahdollisesti kootaan oma ”valmennuksen lajiryhmä” kerhojen edustajista.
Valmennustoimintansa kehittämisestä kiinnostuneet kerhot voivat ilmoittaa halukkuutensa osallistua kerho- ja aluevalmennuksen työpajaan, joita järjestetään alueellisesti ja kerhojen kanssa erikseen sovitusti pääasiassa arki-iltoina helmi-maaliskuussa 2014.
Samaan tilaisuuteen kootaan muutamien toisiaan lähellä olevien kerhojen valmennustoiminnasta vastaavia henkilöitä. Työpajassa esitellään tämän hetken valmennusmalleja Suomessa ja muissa maissa, suunnitellaan paikallisia toimenpiteitä kerho- ja aluevalmennuksen kehittämiseksi sekä kerätään mielipiteitä ja ehdotuksia kansallisen valmennuksen suunnasta, lajien nykytilasta ja mahdollisuuksista huomioiden nuoriso-, harraste-, kilpa- ja huippu-urheilu.
Kerhojen tulee ilmoittautua 26.1.2014 mennessä osoitteessa:
http://www.moottoriliitto.fi/valmennus/kerho-ja-aluevalmennuksen-tyopaj/
Ilmoittautumisen päätyttyä sovitaan kerhojen kanssa tarkemmin ajankohta ja paikka.
Lisätietoja: Tomi Konttinen, Valmennuspäällikkö, p. 0207 789 965, tomi.konttinen@moottoriliitto.fi
SML tiedotus