
Kytösen kilpailu jäi kesken
Sixin kolmas päivä Chilessä ajettiin uudella reitillä, joka varmasti miellytti monia kuljettajia. Pöly ei kuitenkaan hävinnyt uudenkaan reitin myötä mihinkään ja keskiviikkona jouduttiin jopa perumaan yksi maastokoe kovan pölyn vuoksi. Kisapäivä oli myös viikon tähän asti kuumin ja kun reitin siirtymät kiertelivät myös enemmän maastossa, oli päivä tähänastisista haastavin.
Suomen nuorten maajoukkue menetti keskiviikkona mahdollisuudet hyviin sijoituksiin, kun Roni Kytönen joutui keskeyttämään kilpailun ennen viimeistä maastokoetta, hänen pyöränsä vaihdelaatikon rikkouduttua. Italia jatkaa yhä reilun kolmen minuutin erolla nuorten kärjessä ennen USA:ta. Ranska on kolmantena, mutta jo yhdeksän minuuttia Italian takana.
Vaihdelaatikko petti
Kytönen oli kahtena ensimmäisenä päivänä Suomen nopein kuljettaja, mutta keskiviikko käynnistyi hänen osaltaan huonosti.
- Päivä alkoi huonosti ja loppui vieläkin huonommin. Ensimmäisellä pätkällä kaaduin oikein kunnolla ja rytäkässä tanko, sekä sen kiinnikkeet vääntyivät. Sain huollossa vaihdettua tangon, ja vaikka kiinnikkeet olivatkin yhä mutkalla, pystyin kuitenkin ajamaan pyörällä. Ajo ei kulkenut tänään kuitenkaan niin hyvin kuin aiemmin ja kaiken huipensi sitten vaihdelaatikkovika ennen viimeistä pätkää. Ei sille mahda mitään, mutta harmittaa tietysti joukkueen puolesta todella paljon, Kytönen kertoi.
Päivän paras suomalainen kuljettaja oli tänään Antti Hänninen. Kisaan ensimmäistä kertaa 350-kuutioisella pyörällä lähtenyt Hänninen oli itsekin tyytyväinen päivään. Kolmannen ajopäivän jälkeen Hänninen on E2-luokassa 24. ja yleiskilpailussa 50.
- Henkilökohtaisesti ylivoimaisesti kisan paras päivä. Vähitellen alan pääsemään sinuiksi uuden pyörän kanssa, kun en päässyt ajamaan sillä kuin pari kertaa ennen kisaa. Ronin keskeytys on todella harmillinen ja joukkuekisan mahdollisuudet ovat käytännössä menneet, mutta välillä näin käy, Hänninen kertoi.
Eemil Helander jatkoi tasaista ajoa ilman suurempia virheitä. Edellisen päivän jarruongelmat olivat takana ja Helander on E1-luokassa keskiviikon jälkeen 12 ja yleiskilpailussa 52.
- Aamulla meno tuntui vähän jäykältä, eikä ajo oikein kulkenut. Mutta loppua kohden homma parani. Huomenna ajetaan sitten vielä näillä samoilla pätkillä. Joukkueen kannalta päivä oli tietysti huono, kun Roni joutui keskeyttämään, Helander kertoi.
Australia vahvisti johtoaan
Aikuisten maajoukkueiden puolella Australia vahvisti kärkipaikkaansa. Daniel Milnerin ja Daniel Sandersin siivittämänä Austaralia johtaa kisaa lähes kolmen ja puolen minuutin erolla ennen USA:ta. Italia on kolmantena, reilun kuuden minuutin päässä kärkipaikasta.
Naisten puolella kärjessä on myös Australia ja heidän johtomarginaali on yli kuusi minuuttia. USA on toisena ja Espanja kolmantena.
Yleiskilpailun puolella johtopaikka vaihtui, kun Milner nousi Taylor Robertin ohi. Kaksikon ero on nyt 13 sekuntia. Sanders on kolmantena ja hänen eronsa Milneriin on 37 sekuntia.
Dynaset -miehet jatkavat tasaisesti
Kerhojoukkueiden puolella Dynaset Hydraulics -joukkueen Reijo Karppinen ja Jukka Pylväs jatkavat kisassa yhä mukana. Karppinen vei päivän läpi varmasti ilman AT-pisteitä, mutta Pylväälle niitä kertyi muutama. Pylväs joutui lähtemään tiistain keskeytyksen takia letkan hänniltä kilpailuun ja oli hankaluuksissa siirtymillä ruuhkan vuoksi, jonka takia myös AT-pisteitä kertyi.
- Aikataulu oli tänään sopivan tiukka. Tänään ajettiin myös huomattavasti enemmän maastosiirtymiä ja niillä oli myös korkeuseroja. Pätkät olivat uusia ja oma suosikkini oli kierroksen päättänyt maastokoe, jossa välillä ajettiin kivikkoista puronpohjaa ja välillä pehmeällä dyynihiekalla. Torstaina on mukava lähteä tuttuun maastoon, joka on selvästi fyysisempi kuin kahden ensimmäisen päivän reitti, Pylväs kertoi.
World Trophy, tilanne
1. Australia
2. USA +3:23
3. Italia +6:08
4. Ranska +7:39
5. Espanja +8:29
Junior World Trophy, tilanne
1. Italia
2. USA +3:27
3. Ranska +9:05
4. Chile +10:45
5. Australia +13:03
… 8. Suomi +2:30:53
Woman World Trophy, tilanne
1. Australia
2. USA +6:17
3. Espanja +12:06
4. Ranska +18:37
5. Ruotsi +36:51
Xracing