Kytösen jalka yhä ongelma

Teksti
Kuva
Dario Agrati
Roni Kytösen viime viikonloppuna loukkaama jalka vaivaa miestä yhä.

Enduron MM-sarjan tämän kauden viimeinen kilpailutapahtuma on vuorossa tänä viikonloppuna Ranskan Langeacissa. Jämsäläinen Roni Kytönen putosi kauden puolivälissä pois mestaruuskamppailusta loukkaannuttuaan Viron MM-osakilpailu. RedMoto Honda-kuljettaja palasi kuitenkin viime viikonloppuna Portugalissa MM-sarjaan voitokkaasti voittaen lauantain kilpailun sekä ollen kolmas sunnuntaina. Junior-luokan MM-mitaliin Kytösen mahdollisuudet ovat käytännössä vain teoreettiset, mutta Junior 1-luokan World Cup mitaliin hänellä ei ole matkaa, kun kuusi pistettä.

Kytönen loukkasi Portugalissa viime viikonloppuna jalkaansa lauantaina ja nyt viikolla sitä on yritetty hoitaa muun muassa laser-hoidoilla sekä kompressio teippauksilla, mutta jalka on edelleen todella arka ja sinne kerääntynyt veri muodostaa edelleen jalkaan patin. Jalasta johtuen on hän joutunut myös vähentämään maastokokeiden kävelyä normaaliin verrattuna, ettei hän rasittaisi jalkaa liikaa.

- Ranskassa ollaan ja lähdetään tekemään se, mitä pystytään. Jalka ei ole vajaassa viikossa oikeastaan tullut yhtään paremmaksi vaan varsinkin yöt ovat todella huonoja kivun vuoksi enkä ole oikein saanut nukuttua. Jalka teipataan nyt vielä hieman eri lailla kilpailuun ja olen yrittänyt sitä lepuuttaa sen, minkä pystyn enkä ole kävellyt pätkiä niin paljon kuin normaalisti. Pätkät vaikuttavat kyllä muuten hyvin perinteisiltä ranskalaisilta erikoiskokeilta ja eivät ole missään nimessä huonoja, Kytönen kertoi perjantaina päivällä.

Tänään Ranskassa viikonloppu avataan tuttuun tyyliin supertestin merkeissä ja huomenna aamulla käynnistyy ensimmäinen kilpailupäivä. Viikonlopun livetuloksia voi seurata täältä