Kytönen vei voiton Hyvinkäällä

Kuva
Jani Hovi
Roni Kytönen jätti tänään Eemil Pohjolan taakseen tiukassa taistelussa ja ajoi Hyvinkään SM-enduron voittoon.

Enduron kesäkauden toinen SM-osakilpailu kaasuteltiin tänään Hyvinkäällä. Todella lämmin päivä laittoi monet kuljettajat koville ja paikoin sankka pöly oli ainakin yleisön haittana. Iltapäivää kohden sää hieman viileni, auringon mennessä pilveen ja muutaman vesipisaran viilentäessä ilmaa.

Yleiskilpailun osalta kuljettajat ajoivat neljän maastokokeen kierroksen kolmeen kertaa. Maastokokeet olivat todella vauhdikkaita ja verrattain lyhyitä, pisimmän kestäessä kärjellä vajaat seitsemän minuuttia. Kokonaismaastokoeaikaa päivän aikana tuli kärjen hieman päälle tunti.

Jo ennen kilpailun alkua saatiin hieman jobinpostia, kun ennalta kaksi kärkeen povattua kuljettajaa jäi pois. Eero Remes ei saanut pyöräänsä valoja ja seisontajalkaa paikalleen, päättäen jättää kisan väliin. Samuli Puhakainen oli puolestaan tietojen mukaan kipeänä, eikä myöskään osallistunut kilpailuun.

Kytösen tahdissa

Kilpailu käynnistyi aamulla Roni Kytösen tahdissa. Kytönen kellotti neljälle ensimmäiselle maastokokeelle pohja-ajat ja johti kilpailua yhdeksän sekunnin turvin ennen Eemil Pohjolaa. Peetu Juupaluoma tuli kolmantena, ollen 36 sekuntia kärjestä. Ville Meisola oli puolestaan yhdeksän sekunnin päässä Juupaluomasta ja viidentenä ollut Antti Hänninen taasen kahden sekunnin päässä Meisolasta. 

Toisella kierroksella Kytönen ja Pohjola ottivat molemmat nimiinsä kaksi pohja-aikaa ja kaksikon ero oli kasvanut neljällä maastokokeella vain 0,72 sekuntia. Siinä missä Pohjola oli tyytyväinen ajoon, Kytönen ei ollut.

- Ajaminen on todella vaikeaa. Jotenkin väkisin yrittämistä ja aggressiivisuus puuttuu kokonaan, Kytönen manasi.

Juupaluoma oli yhä kolmantena, nyt minuutin ja kahdeksan sekuntia kärjestä. Meisola jatkoi neljäntenä ja oli puolestaan yhdeksän sekuntia Juupaluoman takana. Yleiskilpailussa viidenneksi oli noussut Pyry Juupaluoma, joka teki paluun kisapoluilla kahden vuoden tauon jälkeen. Ajonsa kanssa tuskaillut Hänninen oli pudonnut seitsemänneksi.

Viimeisellä kierroksella ei saatu enää muutoksia kärjen järjestykseen. Kytönen repi lopulta 24 sekunnin eron Pohjolaan. Vaikka Pohjola joutui tällä kertaa taipumaan, oli hän tyytyväinen mies.

- Tämä tuntuu jopa paremmalta kuin viime viikonlopun voitto. Meille syntyi vauva tällä viikolla ja viikko on ollut todella kiireinen. Tankkaus kisaa varten jäi tekemättä ja myös unet jäivät todella vähille. Se näkyi sitten viimeisellä kierroksella, kun kädet kramppasivat. Mutta olen tyytyväinen, että pystyin haastamaan Rollen (Kytönen) täällä, Pohjola kertoi.

Peetu Juupaluoma ajoi tasaisen kilpailun ja oli kolmas, jääden minuutin ja 36 sekuntia voitosta. Meisola kiristi lopussa, mutta joutui pettymään jäätyään vajaat neljä sekuntia Juupaluomasta ja yleiskilpailun podiumpaikasta. Pyry Juupaluoma teki aivan loistavan paluun kilpailuihin ja oli yleiskilpailun viides.

Roni Salin ei päässyt aamulla vauhtiin, mutta kiristi päivän aikana ja oli lopulta yleiskilpailun kuudes, jääden vajaan sekunnin Juupaluomalle. Myös Niko Puotsaari kiristi päivän edetessä ja oli maalissa seitsemäs, jääden yhdeksenän sekuntia Salinille. Päiväänsä pettynyt Antti Hänninen oli kahdeksas ja loppu kohti parantanut Tiitus Enjala yhdeksäs. Albert Juhola aloitti päivän yleiskilpailun neljänneksi nopeimmalla maastokoeajalla, mutta päivä edetessä Juholan vauhti hiipui. Maalissa hän oli kymmenes.

Alla yleiskilpailun TOP15.

Luokkakohtaiset raportit ja haastattelut hetken kuluttua.