Kytönen kaipaili enemmän munia

Roni Kytönen suuntaa ensi viikolla Suomeen.
Kuva
Dario Agrati
Redmoto Honda -tiimin Roni Kytönen ajoi tasaisen vauhdikkaasti viikonloppuna Carsolissa, mutta parannettavaakin jäi.

Roni Kytönen jatkoi Italian mestaruussarjaa tänä viikonloppuna Italiassa, jossa ajettiin kauden kolmas ja neljäs osakilpailu. Lauantaina Kytönen oli yleiskilpailun 16. ja jäi voittoon ajaneesta Australian Will Ruprechtista 1.19

- Crossi- ja extremetesti tuli koko päivän ajan ihan hyvin. Crossitesti oli tosi kuiva ja hieman kivinen, joka oli tehty johonkin pellon pohjalle. Extremetesti kiipesi sellaisen mäen päälle josta tiputti sellaista vesiuraa alas, johon oli tehty lisämutkia. Molemmat ja varsinkin crossitesti oli todella liukas. Endurotestillä tuli ajallisesti aika paljon tauluun ja siinä olisi parannettavaa, mutta loppuosuuden nopea vauhtinen tienpohjan pätkä vaatisi vaan hieman enemmän munia, Kytönen kertoi päivän jälkeen.

Tänään sunnuntaina Kytönen oli yleiskilpailun 19. ja eroa tänään voittoon ajaneeseen Ruprechtiin kertyi 1.27.

- Extreme- ja crossitesti kulkivat taas koko päivän ajan ja viimeisellä kierroksella ajoin extremellä jo kymmenenneksi, mutta endurotestin lopun nopea osuus oli jälleen itselle vaikea ja siinä tuli aikaa paljon hävittyä. Suorituksena tuo kuitenkin taas ihan kohtuullinen ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Keskiviikkona tulen Suomeen ja ensi viikonloppuna kilpailen Kalpalinnassa ja sitten vuorossa on Muuramen enduron SM-osakilpailu, Kytönen kertoi tänään.