Kytönen jahtaa voittoa

Teksti
Kuva
Kari Salminen
Roni Kytönen jahtaa viikonloppuna Italiasta jälleen voittoa, hyvin menneen Kreikan kilpailun jälkeen.

Kytönen Motorsportin Roni Kytönen ajoi uransa ensimmäiseen MM-osakilpailun voittoon viime viikonloppuna Kreikassa. Enduron MM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna Italian Rovetassa. Oletettavaa on, että luvassa on jälleen tiukka kilpailu voitosta italialaiseen tyyliin paljon korkeuseroja sisältävällä reitillä, jossa on tiedossa ainakin yksi kireä siirtymä. Viikonloppuna yksi kierros sisältää neljä erikoiskoetta ja alustavan tiedon mukaan kierroksia ajetaan neljä kappaletta. Kilpailuviikonlopun käynnistää perjantaina ajettava supertesti, jonka aika lisätään lauantain tuloksiin.

- Extreme- ja endurotesti ovat melko samanlaista kivikkoista pätkää. Ensimmäinen crossitesti on sellaista soramonttua, jossa on paljon irtokiveä ja saattaa olla melko liukas. Toinen crossitesti pyörii taas sellaisella pellolla ja vaikuttaa ihan hyvältä, Roni Kytönen kertoi erikoiskokeista torstaina.

- Reitti on aika tyypillinen italialainen enduro kilpailu, jossa on paljon korkeuseroja. Monella pätkällä lähtö ja maali on eri kohdissa sekä muutenkin pätkille on vaikea päästä autolla, joten reppupyörä mies on tärkeässä roolissa kilpailussa, tiimipäällikkö Harri Leppälaakso kertoi.

Tämän hetken sääennuste lupaa kilpailupaikalle kovaa sadetta perjantain ja lauantain väliseksi yöksi. Mikäli sade kastelee reitin, tulee lauantain kilpailusta todella haastava kuljettajille.