Kytönen hallitsi pikkuluokkaa

Roni Kytönen voitti Toukokuunajossa E1-luokan.
Kuva
Jani Hovi
Roni Kytönen dominoi täysin tänään Myrskylässä E1-luokan SM-päivää.

Roni Kytönen aloitti hurjan vauhtinsa jo ensimmäisestä maastokokeesta lähtien ja kasvatti eron toiseksi ajaneeseen Hugo Svärdiin minuuttiin ja 17 sekuntiin. Kun Svärd sai vielä kisan päätteeksi minuutin aikarangaistuksen turvavälineiden puuttumisesta johtuen, oli kaksikon välinen ero tuloksissa lopulta 2:17. Antti Hänninen oli luokan kolmas, jääden Svärdille 38 sekuntia. Hänninen menetti viimeisellä maastokokeella yli minuutin aikaa jäätyään kiinni ja tämä kiinnijääminen maksoi lopulta Hänniselle toisen sijan. Peetu Juupaluoma oli luokan neljäs, hänen jäädessä reilun minuutin Hänniselle. Viides oli Joni Kaivolainen, joka jäi puolestaan Juupaluomalle puolitoista minuuttia.