Kypärä pelasti
Espoon Moottorikerho lähti sunnuntain SM-joukkuekilpailuun yhtenä mitalisuosikkina. Espoolaisten kilpailu meni pilalle kuitenkin heti aamun lämmittelyajossa, kun Teemu Makkonen kaatui rajusti radan keskiosan pitkällä suoralla, joka päättyi neljään röykkyyn.
- Muistan kun oli ilmassa hyppyrillä ja seuraavat muistikuvat mia on kun istuin ambulanssissa, Makkonen kertoi tänään.
Kawasaki -kuljettaja löi tilanteessa päänsä kovaa ja myöntääkin, että vielä eilinen päivä meni vielä vähän sekavissa merkeissä.
- Nyt olen täysin tolkuissani jo kaatumisen jälkeen. Olin lääkärissä tarkkailussa ja siellä kuvattiin oikeastaan koko kroppa. Vasemmasta ranteesta löytyi murtuma, mutta se paranee muutamassa viikossa. Muuten olen täysin kunnossa, eikä päästäkään löytynyt onneksi mitään vikaa. Siihen tuli todella kova isku, mutta onneksi Shoein kypäräni teki tehtävänsä, Makkonen päätti.
EMK:n muut jäsenet Emil Silander ja Roni Salin ajoivat kaksimiehisenä joukkueena lopulta kilpailun ja kerho oli tuloslistan 16. Osoituksena joukkueen kovasta tasosta on se, että jos Makkonen ei olisi loukkaantunut ja olisi ajanut yhdessä erässä sijalle 18. olisi EMK ollut kilpailun 3.
Xracing