Kurakeli Siilinjärvellä

Teksti
Sampo Rainion (42) kisa meni pilalle jo lähtökurvissa.
Kuva
Jani Hovi
Sunnuntain ensimmäiset SM-erät on Siilinjärvellä ajettu. Voitoihin ajoivat Aaro Menna, Kimi Koskinen ja Jere Haavisto.

Siilinjärven sateinen sunnuntaipäivä käynnistyi MX125-luokan ensimmäisellä kisaerällä. Aaro Menna voitti sarjan avauskisan Karkkilassa ja oli nopein myös aika-ajossa, joten ennakkosuosikin viitta oli selkeästi nuoren turkulaisen harteilla. Aika-ajossa oli mukana 41 kuljettajaa, joten startissa oli täysi puomillinen kuljettajia.

Parhaiten puomilta irtosivat Topias Kontto ja Aaro Menna, joka otti heti johtopaikan. Kontto jatkoi toisena perässään Miko Pirinen, Tiitus Räikkönen ja Viljami Kyllönen.

Kun kolme kierrosta täyttyi, oli Menna jo karannut Kontolta. Kontto puolestaan oli jättänyt muun joukon kauas taakseen. Pirinen, Räikkönen ja Kyllönen sen sijaan kisasivat tiukasti kolmospaikasta. Seuraavalla kierroksella Pirinen menetti pari sijaa, kun Räikkönen nousi kolmanneksi ja hetken kuluttua myös Kyllönen onnistui ohituksessaan.

Aaro Menna hallitsi erää miten halusi, tehden kuitenkin samalla eroa muihin joka kierroksella. Voittomarginaaliksi muodostui lopulta runsaat puoli minuuttia. Topias Kontto ajoi ruutulipulle toisena melkoisen helposti, sillä Mennan vauhtiin ei ollut asiaa, eikä takanakaan uhkaajaa ollut. Kolmossijasta kisasivat lähes koko erän ajan Viljami Kyllönen ja Tiitus Räikkönen. Lopussa Kyllönen puristi kuitenkin selkeän eron neljänneksi sijoittuneeseen Räikköseen. Viidenneksi nousi lopussa Santeri Oinonen.

Koskinen nousi voittoon

MX2-luokassa oli mukana 24 kilpailijaa. Sampo Rainio ajoi nopeimman aika-ajokierroksen ja oli nopein myös Karkkilan sarja-avauksessa, joten Rainio oli tämän luokan ennakkosuosikki. Parhaan startin otti kuitenkin Kasper Kangasniemi ja Sampo Rainio teki kisasta itselleen todella vaikean kaaduttuaan ensimmäiseen kurviin. Toisena ajoi Joni Mäkelä, kolmantena Jere Rönkkö, neljäntenä Aleksi Vesanto ja viidentenä Wiljam Malin. Rainion kisa meni sen sijaan lopullisesti pilalle, kun pyörän keulan starttinappi juuttui pohjaan ja se oli pakko käydä irrottamassa väkisin ratavarikolla.

Toisella kierroksella Kangasniemi kävi nopeasti nurin, mutta säilytti kärkipaikkansa. Huonommin sen sijaan kävi Malinille, joka oli jo noussut neljänneksi, mutta putosi kaatumisen myötä kymmenenneksi ja keskeytti sen jälkeen. Takana teki myös huonon alun jälkeen hyvää nousua Kimi Koskinen, joka oli viiden ajetun kierroksen jälkeen jo kolmantena ja lähestyi tiukasti toisena ajavaa Joni Mäkelää. Ohitus onnistui seuraavalla kierroksella ja Koskisen tähtäimessä oli kärkipaikalla ajava Kangasniemi.

Nopeasti Koskinen nousikin kärkeen ja alkoi tehdä eroa Kangasniemeen. Mauno Nieminen teki myös hyvää nousua alkukaarteen kompuroinnin jälkeen ja kun yhdeksän kierrosta oli täynnä, ajoi Nieminen jo viidentenä, eikä nelossijakaan ollut kaukana. Seuraavalla kierroksella olikin Jere Rönkön vuoro taipua Niemisen vauhdissa ja näin Nieminen jatkoi neljäntenä.

Kimi Koskinen

Kimi Koskinen

Kimi Koskinen ei virheitä lopussa tehnyt vaan ajoi selkeään voittoon. Toiseksi ajoi Kasper Kangasniemi. Kolmossija vaihtui viimeisellä kierroksella kun Joni Mäkelä sortui pieneen virheeseen ja kaatui. Näin Mauno Nieminen nousi erän kolmoseksi ja Mäkelä joutui tyytymään neljänteen sijaan. Viidenneksi nousi Eliel Lehtinen, joka hävisi lopulta nelossijan vain vajaalla sekunnilla.

- Lähdin nousemaan lähtökurvin hässäkän jälkeen aika hänniltä ja kun pääsin kärkeen, niin kontrolloin vain ajoa. En olisi uskonut, että sieltä pystyy nousemaan voittoon asti, Koskinen hämmästeli.

Haaviston hallinnassa

MX1-luokkaan starttasi 20 kilpailijaa. Jere Haavisto oli aika-ajon nopein, mutta parhaan startin otti Juuso Matikainen. Kärkeen nousi kuitenkin Teemu Makkonen. Hän sai peräänsä Jere Haaviston, jota seurasivat Matikainen, Tomi Siro ja Tommi Mäkinen. Ensimmäisellä kierroksella Siro teki kuitenkin virheen ja putosi monta sijaa alemmas.

Haavisto jatkoi kärjessä ja eroa Matikaiseen alkoi syntyä. Kolmossijasta kisasivat tosissaan Makkonen ja Mäkinen. Viitossijasta oli myös käynnissä hyvä taistelu ja sen otti Valtteri Malinilta haltuunsa Pekka Nissinen.

Kun erää oli ajettu parikymmentä minuuttia, mielenkiinto kiinnittyi viitossijan taisteluun. Nissinen joutui lopulta taipumaan Rene Rannikon puristuksessa ja pian ohi tuli myös virolaiskuljettaja Andero Lusbo. Kärjessä Haavisto oli tehnyt jo puolen minuutin eron toisena ajavaan Matikaiseen. Tommi Mäkinen onnistui puolestaan lopulta ohittamaan Teemu Makkosen nousten kolmanneksi. Ohitusta auttoi Makkosen virhe ja kaksikon ero toisiinsa kasvoi hetkessä ratkaisevasti.

Jere Haavisto ajoi erän voittoon miten halusi. Juuso Matikainen oli erän toinen ja kolmanneksi ajoi paluun crossiradoille tehnyt takavuosien Suomen mestari Tommi Mäkinen. Teemu Makkonen oli erän neljäs ja Rene Rannikko viides.