Kunnakset kauden parhaaseen
Kunnakset sijoittuivat molemmissa erässä sijalle 13. ja se oikeutti sijaan 14. päivän kokonaistuloksissa. Kunnakset olivat tyytyväisiä kauden parhaaseen suoritukseensa, mutta parannettavaakin jäi.
- Sellainen tietty aggressiivisuus puuttui erän puolessa välissä. Jäimme jotenkin ajamaan omaa ajoa ja yritys jäi vähän puutteelliseksi. Sitten erien lopussa saimme edellä olevia kiinni, mutta siinä vaiheessa se oli jo myöhäistä kun aika loppui, Kunnakset kertoivat.
Kegumsin rata meni kilpailussa haastavaan kuntoon ja Kunnakset olivat tyytyväisiä, että pystyivät ajamaan ehjät erät.
- Radalla tuli todella paljon reikää ja hyppyrit menivät huonoon kuntoon. Lopussa niistä ei oikein enää edes pystynyt hyppäämään.
Kauden seuraava MM-kilpailu ajetaan parin viikon kuluttua Ranskassa. Rata on Kunnaksille täysin uusi, eikä heillä ole vielä tarkkaa tietoa millainen rata edes on.
- Luultavasti siellä on kuitenkin kova rata. Toivottavasti se olisi myös tekninen, sillä sellainen rata sopii meille todella hyvin, Kunnakset päättivät.
Xracing