
Kunnakset hallitsivat
Sivuvaunuluokassa lähti SM-pisteistä taistelemaan vain kahdeksan paria. Ennakkosuosikkina kisaan starttasivat Riku ja Lari Kunnas. Turhaan eivät veljekset ennakkosuosikin viittaa kantaneet, sillä jo aika-ajossa ero hallitsevaan Suomen mestaripariin Roy Lindgren-Christer Trybom oli lähes 11 sekuntia. Kunnasten vauhti oli myös kisassa täysin omaa luokkaansa, sillä toiseksi sijoittunut pari Lindgren-Trybom jäi voittajasta minuutin ja kaksikymmentä sekuntia. Erän kolmanneksi sijoittuivat Erkki Salo-Jukka Hasari.
Toinen erä meni Kunnaksen veljeksiltä samaan malliin. Nyt voittomarginaali oli lähes puolitoista minuuttia. Avauserän tapaan toiseksi sijoittuivat Lindgren-Trybom. Tällä kertaa kolmospaikalle ajoivat avauserässä epäonnistuneet Juha Tuominiemi-Jussi Veräväinen.
Fräki paras MXH:ssa
MXH-luokassa mukaan starttasi 33 kilpailijaa. Koska kilpailijoita ei ollut enempää, ei aika-ajoa tarvittu. Harjoituksissa parasta vauhtia pitivät Janne Fräki ja Antti Leach. Kaksikon ero kierroksella oli vain kuusi sekunnin sadasosaa. Ensimmäisen erän kuittasi nimiinsä Antti Leach. Hän löi Janne Fräkin reilulla 12 sekunnilla. Kolmantena ruutulipulle ajoi Michael Malmlund. Hän hävisi kakkossijan kahdella ja puolella sekunnilla.
Toisessa erässä Janne Fräki ja Michael Malmlund kävivät huipputiukan kamppailun voitosta. Maaliin ehti ensimmäisenä Fräki, jolle Malmlund hävisi vain 28 sadasosasekuntia. Kolmantena maaliin ehti avauserässä neljänneksi sijoittunut Jukka-Pekka Purtilo.
Karjalainen voitti MXB:n
MXB-luokassa oli mukana 51 kilpailijaa. Aika-ajojen kolmen kärjen muodostivat Joona Karjalainen, Tino Toikkanen ja Janne Metsämäki. Ensimmäisessä erässä voittoon ajoi aika-ajon ykkönen Joona Karjalainen. Hän voitti aika-ajossa seitsemänneksi ajaneen Alex Tapion reilulla kolmella sekunnilla. Erän kolmanneksi ajoi Tino Toikkanen. Hän hävisi kakkossijan kahdeksalla kymmenyksellä.
Toisessa erässä mentiin aivan ensimmäisen malliin. Joona Karjalainen piti kärkipaikkaa hallussaan koko erän ajan ja otti nyt voiton selvemmin kuin avauserässä. Ero kakkosmieheen oli reilut kymmenen sekuntia. Jos taistelu kakkospaikasta oli tiukkaa ensimmäisessä erässä, niin toisessa erässä se oli vieläkin tiukempaa. Taisteluparina oli sama kaksikko, Alex Tapio ja Tino Toikkanen. Niin vain kävi, että Tapio oli jälleen kakkonen ja Toikkanen kolmas, tällä kertaa vain kolmen kymmenyksen erolla.
Jukaraisen tahtiin
MX125:ssä mukaan lähti 47 kilpailijaa. Aika-ajon kiireisin oli Otto Hilden, saaden peräänsä Jasse Jukaraisen ja Nico Nordblomin. Avauserässä parhaaseen vauhtiin ylsi Jasse Jukarainen. Hän oli melkoisen ylivoimainen, sillä hän voitti toiseksi sijoittuneen Nico Nordblomin reilulla 16 sekunnilla. Kolmanneksi sijoittunut Kevin Andersson jäi kakkossijasta kymmenen sekuntia.
Toisessa erässä mentiin niinikään Jasse Jukaraisen tahtiin. Tällä kertaa eroa toiseksi sijoittuneeseen Nico Nordblomiin tuli reilut viisi sekuntia. Kolmantena maaliin ajoi Max Sarkama. Hän jäi puolestaan kakkossijasta viisi sekuntia.
Kari Salminen