Kullas neljäs Englannissa

Hawkstone Parkin kilpailun jälkeen Kullaksella on reilu kuukausi aikaa valmistautua uuteen MM-kauteen.

- Oli osaltani aikalailla peruskisa, kuten viime viikonloppuna Ranskassakin. Valitettavasti mia oli kuitenkin aamulla pyöräni kanssa ongelmia, joiden ratkaisemiseen meni aikaa. Olinkin aika-ajossa vasta 14, Kullas selvitti.

- En ehtinyt putsata ensimmäisessä erässä betonista starttialustaa kunnolla ja pyöräni lähtikin startissa vinoon. Erän alku oli sitten huono ja olin alkuvaiheessa 15:tenä. Nousin kuitenkin nopeasti seitsemänneksi, mutta sitten käteni puutuivat enkä pystynyt puristamaan enää paremmille sijoille.

- Toinen startti meni paljon paremmin ja olin alussa viidentenä. Nousin erän aikana kolmanneksi, ja tulin maaliin aivan MM-sarjassa ajavan Jake Nichollsin perässä. Yhteistuloksissa olin neljäs, mikä oli ok, mutta parannettavaakin jäi.

Sveitsiläinen Arnaud Tonus voitti MX2-luokan, toinen oli britti Nicholls ja kolmas hollantilainen Glenn Coldenhoff.

Päivän päätti MX2- ja MX1-luokkien yhteinen superfinaali, jossa Kullas ajoi MX2-luokassa kolmanneksi ja yhteistuloksessa kuudenneksi.

MX1-, MX2- ja MX3-luokkien MM-sarjat käynnistyvät 8.-9. huhtikuuta Hollannin Valkenswaardissa. Silloin alkaa myös Kullaksen todellinen taisto menestyksestä.

- Nyt on reilu kuukausi aikaa MM-sarjan alkuun, ja nyt onkin aika tehdä yhteenveto, missä menen tällä hetkellä. Mia ei ole kisaa ensi viikonloppuna, joten pääsen taas keskittymään enemmän harjoitteluun.

Kullaksen tiedotus