Kullas kymmenes MM-avauksen karsinnassa
Viime vuonna tulokaskaudellaan
MX2-luokassa 11:ksi sijoittunut Harri Kullas aloitti uuden kauden karsinnan
kymmenennellä paikalla.
- Karsintani meni kohtuullisesti, ja pääsen valitsemaan hyvän paikan
starttipuomilta sunnuntaina. ”Nukuin” hieman karsinnan alussa ja otin
hitaampien kuskien rytmin, vaikka olin nopeampi. Heräsin puolessa välissä
erää ja sain paremman rytmin, mikä oli hyvä asia sunnuntain todellisia
kisaeriä ajatellen, Kullas kertoi.
- Sunnuntaina minun täytyy onnistua starteissa ja ottaa heti rytmistä
kiinni. Ja kuten aina, ne MM-pisteet jaetaan todellakin vasta sunnuntaina.
Tämä päivä kulki osaltani tasaisesti ja varmasti, joten minun on hyvä lähteä
MM-kauden avauseriin.
MX2-karsintaerän voitti MM-sarjan ennakkosuosikkeihin lukeutuva saksalainen
Ken Roczen, joka ajoi viime vuonna MM-hopealle. Toinen oli Iso-Britannian
Tommy Searle, joka jätti niin ikään maailmanmestariehdokkaaksi ennakkoon
lasketun hollantilaisen Jeffrey Herlingsin kolmanneksi.
Viime vuonna maailmanmestaruuden voittanut ranskalainen Marvin Musquin
siirtyi täksi kaudeksi Amerikkaan, eikä puolusta titteliään.
Kimi Räikkösen omistama Ice 1 Racing -tiimi ajaa Bulgariassa ensimmäistä
MM-osakilpailuaan. Tiimin Ludde Söderberg oli MX2-luokan karsintaerässä
33:s, jääden kierroksen voittajalle. Isommassa MX1-luokassa Toni Eriksson
loukkasi jalkansa harjoituksissa eikä pystynyt ajamaan karsintaa.
Kumpikin luokka ajaa sunnuntaina kaksi MM-pisteitä tuottavaa erää.
Kullaksen tiedotus
---
Moottoripyöräily: Motocross, MM-sarja, MX2-luokka 1/15-osakilpailu,
Sevlievo, Bulgaria, karsinta la 9.4.2011 (kilpailu su 10.4.2011).
MX2, karsintaerä:
1. Roczen, Ken, GER, KTM, 23:57.125
2. Searle, Tommy, GBR, Kawasaki, +11.206
3. Herlings, Jeffrey, NED, KTM, +11.833
4. Osborne, Zachary, USA, Yamaha, +17.994
5. Tonus, Arnaud, SUI, Yamaha, +23.926
6. van Horebeek, Jeremy, BEL, KTM, +27.376
7. Paulin, Gautier, FRA, Yamaha, +31.348
8. Aubin, Nicolas, FRA, KTM, +43.265
9. Teillet, Valentin, FRA, Suzuki, +:46.493
10. Kullas, Harri, FIN, Yamaha, +50.525
...33. Söderberg, Ludde, FIN, Kawasaki, +1 kierros
Yhteensä 37 kuljettajaa
MX1, karsintaerä:
1. Frossard, Steven, FRA, Yamaha, 23:57.161
2. Bobryshev, Evgeny, RUS, Honda, +6.006
3. Desalle, Clement, BEL, Suzuki, +7.329
4. Nagl, Maximilian, GER, KTM, +9.740
5. Cairoli, Antonio, ITA, KTM, +10.720
6. Philippaerts, David, ITA, Yamaha, +11.692
7. Guarneri, Davide, ITA, Kawasaki, +16.700
8. Ramon, Steve, BEL, Suzuki, +23.195
9. Strijbos, Kevin, BEL, Suzuki, +26.092
10. Goncalves, Rui, POR, Honda, +28.664
Yhteensä 36 kuljettajaa.