Kullas koronan jälkeen taas vauhdissa

Kuva
Architech Media / Cab Screens Crescent Yamaha
Harri Kullaksen valmistautuminen viime viikonlopun Britannian mestaruussarjan kilpailuun ei sujunut toivotulla tavalla, miehen ollessa kaksi viikkoa kipeänä.

Cab Screenes Crecent Yamaha-tiimissä ajava Harri Kullas oli muiden Britannian mestaruussarjan huippukuljettajien kanssa metsästämässä sarjan pisteitä viime viikonloppuna Canada Heightsin radalla. Kullaksen valmistautuminen kilpailun ei ollut sellainen kuin mies olisi halunnut, sillä Kullas oli kaksi viikkoa kipeänä ennen kilpailua. Korona sairastanut Kullas toipui kuitenkin juuri sopivasti ennen kilpailua.

- Oli todella hyvä tuuri, että pääsin ajamaan edes koko kisaan. Olin kaksi viikkoa kipeänä, enkä päässyt luonnollisesti harjoittelemaan lainkaan sinä aikana. Onneksi kuitenkaan minulla ei ole juurikaan mitään koronan jälkioireita, vaan olen palautunut lähes täysin, Kullas kertoi.

Sunnuntain kilpailun ensimmäisessä erässä Kullas otti startin nimiinsä ja hänen pahin uhkaajansa Tommy Searle oli vasta sijalla 14. Valitettavasti erä keskeytettiin toisella kierroksella punaisella lipulla, kahden kuljettaja kolaroitua keskenään.

- Kun me tulimme toisella kierroksella tuohon kohtaan, niin kuljettajat olivat jo jalkeilla, joten punainen lippu oli hieman turha, Kullas kertoi.

Kullas otti uusintastartinkin nimiinsä, mutta nyt Searle oli aivan hänen perässään. Searle ottikin kärkipaikan haltuunsa ja ajoi erävoittoon ennen Kullasta ja Josh Gilbertiä. Toisen erän startissa Searle oli sisäpuolella ja painoi Kullaksen ensimmäisessä kurvissa ulos ajolinjalta. Searle oli startin jälkeen kärjessä, perässään Gilbert, Shaun Simpson ja Kullas. Erän aikana Kullas nousi kolmanneksi ja tavoitti toisena olevaa Gilbertiä, mutta kierroksella ohitettavat sotkivat hänen suunnitelmat. Searle ajoi erävoittoon, perässään Gilbert ja Kullas.

Britannian mestaruussarja on nyt puolessa välissä ja Kullas on sarjassa toisena, 22 pistettä Searlen takana. Gilbert on kolmantena ja hän puolestaan 24 pistettä Kullaksen takana.

Kullas on tällä hetkellä harjoittelemassa Pohjois-Ranskassa, jossa hän hakee vauhtia viikonloppuna jatkuvaan brittien MX Nationals-sarjaan. Kullas on tuossa sarjassa kahden ajetun osakilpailun jälkeen toisena, vain neljä pistettä Gilbertin takana.

125-kuutioisten luokassa Canada Heightsissa oli mukana myös Kasimir Hindersson. Hindersson oli ensimmäisessä erässä kolmas, mutta joutui keskeyttämään toisen erän. Hindersson on sarjassa tällä hetkellä viidentenä.