Kullas kolmas Brittien sarja-avauksessa

Harri Kullas siirtyi SM-sarjasta päätyönsä ääreen Britanniaan.
Kuva
Jani Hovi
MX Nationals -sarja pyörähti käyntiin viime viikonloppuna Hawkstonen Parkissa ja mukana kauden avauksessa oli Harri Kullas. Cab Screens Honda -tiimissä ajava Kullas oli päivän totaalin kolmas.

Kullas ei onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla aika-ajoissa ja oli MX1-luokan yhdeksäs, päästen valitsemaan puomipaikka itselleen vasta kahdeksantenatoista. Siitä huolimatta Kullas onnistui ensimmäisen erän startissa hyvin ja oli kolmantena.

- En löytänyt alussa ajorytmiä ja menetin muutamia sijoituksia. Kymmenen minuutin kuluttua sain rytmistä kiinni ja onnistuin ohituksissa. Pienen onnen jälkeen oli lopulta erän kakkonen, Kullas kertoi sosiaalisessa mediassa.

Toisessa erässä Kullaksen startti ei onnistunut niin hyvin, mutta hän nousi erän kolmanneksi. Päivän totaalin voittoon ajoi Jake Nicholls, joka voitti ensimmäisen erän ja oli toisessa erässä neljäs. Kakkonen oli, eräsijat kolme ja kaksi ajanut Tommy Searle. Kullas oli totaalin kolmas, päätyen tasapisteisiin Searlen kanssa.

Alla video kilpailusta.