Kullas kärsi teknisistä ongelmista

Harri Kullas ajoi MX2 -luokan karsintaerässä hienosti sijalle 6. Kuva: Jani Hovi / Xracing Harri Kullas ajoi MX2 -luokan karsintaerässä hienosti sijalle 6. Kuva: Jani Hovi / Xracing

Lauantaina MX2 -luokan karsintaerän kärkitaistelussa lähes koko erän ajanut Kullas lähti Tanel Leokin ja Gert Krestinovin kanssa ajamaan Viroa kymmenen parhaan joukkoon sunnuntain kisaeriin. Kullaksen osalta kilpailun ensimmäinen erä ei käynnistynyt ilman ongelmia.

- Jo lämmittelykierroksella tunsin, että pyörän vaihdelaatikossa ei ole kaikki kunnossa. Kun starttipuomi putosi, ei pyöräni lähtenyt kunnolla liikkeelle. Kun viereiset kaverit olivat edenneet jo pyörän mitan, minä vasta pääsin liikkeelle. Ongelmia vaihteiden kanssa oli myös erän aikana, eikä pyörä liikkunut toivotulla tavalla. Olin kuitenkin maalissa lopulta sijalla 20, Kullas kertoi.

Toiseen erään Kullas starttasi toisella pyörällä. Tällä kertaa Viron joukkue laittoi sisemmälle lähtöpaikalle Leokin ja Kullas sai joukkueen ulommaisen starttipaikan. Startti pikkupyörällä ulkoa ei ollut helppo ja Kullas olikin ensimmäisen kierroksen jälkeen sijalla 33.

- Onnistui nousemaan sieltä jo sijalle 25, mutta kaaduin ja menetin muutaman sijoituksen. Sain lopussa kuitenkin sijoituksia takaisin ja olin maalissa 24. Kaatumisen jälkeen käteni kramppasi jostain syystä kunnolla ja se haittasi menoa. Aikaisemmin sellaista ei ole mie sattunut, Kullas kertasi toista erää.

Lopputuloksissa Viron joukkue oli yhdeksäs, jääden vain viisi pistettä viidennestä sijasta.

- Tavoitteemme oli ajaa kymmenen parhaan joukkoon ja se saavutettiin. Tietysti nyt jälkeen päin harmittaa, kun viides sija jäi niin lähelle. Meillä oli hieman epäonnea, mutta niin oli muutamalla muullakin joukkueella, Kullas pohti.

Xracing