Kullas kakkonen pahimman kilpakumppaninsa kotiradalla
Kanadan Triple Crown -sarja jatkui viikonloppuna Sand Del Leen hiekkaradalla, joka on samalla sarjaa johtavan Dylan Wrightin kotirata, sillä hän asuu vain viiden minuutin päässä radalta. Kaksi edellistä kilpailua voittanut Harri Kullas lähti kilpailuun haastamaan Wrightia, mutta tällä kertaa kanadalainen otti molempien erien voitot Kullaksen ajaessa kummassakin erässä toiseksi.
Ensimmäisessä erässä Kullas oli startin jälkeen kolmantena, mutta nousi toisen mutkan jälkeen kärkeen. KTM-kuljettaja yritti repiä eroa takana tuleviin, mutta ei siinä onnistunut.
- Aamulla rata oli todella kurainen, ja ennen meidän ensimmäistä kisaerää järjestäjät lanasivat pehmeää hiekkaa radalta pois. En huomioinut tätä, ja pyörässäni olivat edelleen pehmeän hiekan säädöt. Ajo ei tuntunut hyvältä missään vaiheessa, ja koko erä oli melkoista taistelua. Putosin erän aikana jo kolmanneksi, mutta nousin kuitenkin lopussa toiseksi, Kullas kertoi.
Toiseen erään Kullas teki muutoksia pyörään, ja ne auttoivat. Tällä kertaa Kullaksen startti ei kuitenkaan onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla, ja hän oli ensimmäisen mutkan jälkeen vasta kymmenes.
- Alussa oli melkoinen kaaos, kun porukkaa meni vasemmalta oikealle, sillä radalla oli niin paljon spooria. Vähitellen nousin kolmanneksi, mutta siinä vaiheessa Dylan oli jo kaukana. Tiesin kuitenkin, että minun pitää nousta toiseksi, ja siinä onnistuinkin, toisena maaliin ajanut Kullas kertoi.
Wright voitti molemmat erät ja samalla päivän totaalin. Kullaksen takana kolmanneksi ajoi Preston Kilroy.
Sarjaa on jäljellä kaksi osakilpailua, ja Kullas on nyt 18 pistettä Wrightin takana. Seuraava osakilpailu ajetaan jo tulevana viikonloppuna, minkä jälkeen on parin viikon tauko ennen kauden päätösosakilpailua.