Kullas ei ollut tyytyväinen ajoonsa finaalissa

Harri Kullas raivasi tiensä SMX-sarjan ensimmäisen playoffin finaaliin, mutta ei ollut finaalissa tyytyväinen omaan ajoonsa.

Supermotocross-sarjan ensimmäinen playoff-kilpailu kaasuteltiin lauantaina Charlottessa ja tuttuun tyyliin mukana nähtiin myös Harri Kullas. Kullas ei tänä vuonna aivan saanut napattua itselleen suoraa finaalipaikkaa kilpailuihin, joten mies nähdään LCQ-erissä. Charlottessa tämä ei Kullaksen menoa haitannut, vaan hän nappasi LCQ-erässä hienon startin ja oli toisena. Erän aikana Benny Bloss onnistui ohittamaan Kullaksen, mutta Husqvarna-kuljettaja ajoi kolmannella sijalla maaliin ja nappasi finaalipaikan.

- Tietty oli pieniä paineita lähdön osalta, sillä LCQ-erä oli vain neljä kierrosta pitkä, joten lähdössä oli onnistuttava. Finaaliin pääsy oli luonnollisesti todella tärkeä asia, Kullas kertoi.

Illan ensimmäisessä finaalissa Kullas ei onnistunut huonolta lähtöpaikalta startista parhaalla mahdollisella tavalla, mutta ajoi todella onnistuneen ensimmäisen kierroksen ja oli 12.

- Sitten menetin nopeasti viisi sijaa ja finaalin loppupuolella vielä pari sijaa. Lopussa yritin vielä ohittaa Coty Schockia, mutta en siinä aivan onnistunut. Ajo oli finaalissa sellaista varmaa menoa, mutta aivan liian jäykkää, Kullas kertoi.

Valitettavasti illan toinen finaali jouduttiin perumaan alueella olleiden ukkoskuurojen vuoksi.

Kullas on sarjassa avauskilpailun jälkeen 25.