Kullas: "Aika surkea fiilis jäi"

Teksti
Kuva
Jani Hovi
MXGP-luokassa MM-pisteitä Hyvinkäällä metsästävä Harri Kullas ei saanut parasta irti itsestään ja joutui tyytymään karsintaerän sijaan 24.

Kullaksen ajo oli vaisua jo aamusta ja tuloksena aika-ajoista oli sija 26. Karsintaerässä meno ei juurikaan parantunut.

- Aika surkea fiilis jäi. Huono aika-ajo ja siitä johtuen huono lähtöpaikka. Lähdössä olin melko hännillä ja ensimmäinen puoli kierrosta oli melko hyvää ajoa, mutta sitten ajauduin radalta ulos. Sen jälkeen toinen kuljettaja ajoi seuraavassa kurvissa linjalleni ja ajauduin taas ulos radalta. Jäin siinä aivan joukon hännille. Sieltä yritin tulla ja pääsinkin joistain ohi, mutta juutuin yhden kaverin taakse. Takaa tuli porukkaa ohi meistä molemmista ja he jatkoivat matkaa. En itse päässyt millään ohi ja sitten ajelin vain siinä perässä enkä saanut omaa ajoa missään vaiheessa päälle.

Pettynyt Kullas suuntasi jo ajatukset huomiselle, jolloin MM-pisteet vasta jaetaan.

- Tässä olisi pitänyt saada parannettua lähtöpaikkaa, mutta ei sille nyt voi mitään. Täytyy huomenna vain yrittää päästä ohi edelle menevistä. Tänään näin ja huomenna on uusi päivä, Kullas pyöritteli.