Kuljettajien kommentteja yötauolta
Oskari Kantonen
Spoorit pettävät pahasti paikoin ja kun jouduin ajamaan ensimmäisenä, oli meno paikoin todella vaikeaa. Tuli kyllä kaatuiltua useamman kerran tänään. Huomenna ajetaan sen verran varman päälle, että tuodaan pyörä ehjänä maaliin eikä oteta turhia riskejä.
Markus Michelsson
Päivä oli todella hyvä mie. Lumiset polut istuivat hyvin käteen ja ajo maistui. Tuuriakin oli tänään pelissä, kun toiseksi viimeisellä pätkällä hävisi takajarru. Jarrusylinterin toinen pultti oli pudonnut ja se kiinni vain yhdellä pultilla. Onneksi se kesti huoltoon saakka ja saimme sen vaihdettua.
Jari Mattila
Aamulla ajo oli todella kankeaa ja lisäksi koko päivän tuli kaatuiltua. Yritin ajaa voimia säästellen, mutta aina välillä kun rupesin kunnolla yrittämään, olin turvallani. Nyt ynnäilen aikoja perjantailta ja katson, on varmoja sijoituksia luokassa otettavissa, vai painetaan yleiskilpailun kolmas sija tavoitteena.
Roni Nikander
Tämä päivä oli mie vaikea, koska lunta oli niin paljon. Onnistuin siltä melko hyvin, vaikka tulikin kaatuiltua paljon. Huomenna on onneksi paljon vähemmän lunta ja pääsee laittamaan tapeilta isoa kovaa.
Lauri Pohjonen
Pätkät olivat todella hienot ja ajo kulki todella hyvin. Huomenna lähdetään ajamaan yleiskilpailun kolmannesta sijasta, mutta pätkät ovat ilmeisesti todella hurjassa kunnossa. Joten täytyy vaan yrittää selviytyä ehjin nahoin Helsinkiin.
Joni Kaivolainen
Tänään oli hyvä. Eilisen ongelmat olivat poissa ja pääsin vaan ajamaan. Lumiset polut sopivat mie todella hyvin. Huomenna lähdetään jatkamaan omaa ajoa.
Paavo Honkanen
Kyllä nyt harmittaa ja lujasti. Tänään olisi ollut mahdollisuudet saada todella hyvät SM-pisteet, mutta ei. Kuuntelin Vaihelan pätkällä, että pyörän moottorista kuuluu kilinää ja siinä vaiheessa tajusin mitä on tapahtumassa. Sammutin pyörän maastokokeen maalissa, eikä se enää lähtenyt käymään. Huoltomiehet on juuri laittamassa pyörää kuntoon ja huomenna jatketaan.
Jani Hovi / Xracing