Kovatasoinen kauden päätös

Kuva
Jani Hovi
Cross countryn SM-sarja päättyy lauantaina Kiteellä. Kilpailun SM-luokkaan on ilmoittautunut kovatasoinen kuljettajajoukko.

East MX SM Cross Country päättää lajin SM-sarjan lauantaina. Kilpailu kaasutellaan Kiteellä Aimo moottoriurheilukeskuksessa (Korventie 47, Kitee). Päivä Kiteellä käynnistyy aamulla 8:45, jolloin ajetaan puolen tunnin mittainen Junior 65cc -luokan lähtö. 9:30 reitille lähtee nuoret, kunto, classic, V60 Suomen Cup- ja matkaenduroluokat. He ajavat tunnin mittaisen lähdön. 11:00 liikkeelle starttaa päivän ensimmäinen kahden tunnin mittainen lähtö, jossa huomio kohdistuu naisten SM-luokkaan. Naisten lisäksi samassa lähdössä ajavat myös V50 Suomen Cup- ja C-luokat. Päivän päälähtö starttaa 13:30, jolloin on vuorossa yleinen SM-luokka. Samassa lähdössä on myös U20- ja V40-luokkien Suomen Cupit ja lisäksi B-luokka.

Remes kiinni mestaruudessa

Kilpailuun on mukaan ilmoittautunut yli 250 kuljettajaa, joka on varsin mukava määrä kauden päätökseen. Ilahduttavasti A-luokassa mukana on myös 18 kuljettajaa. Eero Remes johtaa SM-sarjaa 20 pisteen erolla Antti Hänniseen. Tämä tarkoittaa sitä, että Remekselle riittää lauantaina 16. sija mestaruuden varmistamiseen. Sarjan kolmantena on Roni Salin, joka on yhdeksän pistettä Hännisen takana. Näin ollen Salinilla on vielä mahdollisuudet noista SM-hopealle, mutta Hänninen on ollut kaksikosta nopeampi kauden jokaisessa kilpailussa ja sen pohjalta vaaka kallistuu Hännisen suuntaan. Dick Bergman on sarjassa neljäntenä ja hän puolestaan yhdeksän pistettä Salinin takana. Näin ollen SM-mitalistit vaikuttavat selviltä, ilman ongelmia.

Kiteellä kilpailussa mukana nähdään myös SM-taistelun ulkopuolella olevia huippukuljettajia, jotka tuovat oman mausteen kilpailuun. Eemil Pohjola, Hugo Svärd, Pekka Nissinen, Tommi Mäkinen, Kimi Koskinen, Joni Kaivolainen ja Peetu Juupaluoma mielivät kaikki varmasti mukaan kärkitaistoon.

Naisissa tiukkaa

Naisissa SM-pistekärjessä ennen kauden päätöstä on Anu Nummela. Yhden voiton kauden aikana ottanut Nummela johtaa sarjaa seitsemän pisteen erolla toisena olevaan Riina Lampiseen. Kaksikko taisteli kauden edellisessä kilpailussa Jämsässä tiukasti kolmossijasta ja tuolloin Nummela oli vahvempi. Mikäli tilanne olisi kääntynyt toisin päin, oli kaksikon ero ollut vain kolme pistettä ennen kauden päätöstä. Näin saattaakin olla, että mestaruus ratkesikin jo Jämsässä.

Sarjassa kolmantena on Janette Mielonen, joka on viisi pistettä Lampisen perässä. Mielonen hylättiin kauden avauksessa, mutta hän voittanut sen jälkeen kaksi kilpailua ja on ollut kerran toinen, ja on samalla ollut kärkikolmikosta nopein kuljettaja. Mikäli Mielonen voittaa kilpailun, Nummela on toinen ja Lampinen kolmas, niin Mielonen nousisi hopealle. Tuolloin mestaruus menisi Nummelalle ja pronssi Lampiselle. Nummelalle riittää jokaisessa skenaariossa kolmassija mestaruuden varmistamiseen, riippumatta muiden sijoituksista. Mielenkiintoiseksi homma menee siinä vaiheessa, jos Lampinen voittaa kilpailun ja Nummela on neljäs. Siinä tapauksessa molemmilla on saman verran pisteitä ja kauden kisakohtaiset sijoitukset menevät myös tasan. Tuossa tapauksessa ruvetaan laskemaan yhteen kuljettajien aikoja kauden kaikista kilpailuista.

Henkilökohtaisen kilpailun lisäksi Kiteellä ajetaan myös kerhojoukkueiden mestaruudesta. Kerhojoukkueet ja kilpailun lisätiedot myöhemmin tänään.