Koskinen ei saanut paikkaa Dortmundiin

Teksti
Kuva
Antti Peltola
Simo Koskinen esiintyi edukseen Tampereen ja Tallinnan supercrosseissa, mutta ei saanut kisapaikkaa Dortmundiin.

KRT Kawasakin Simo Koskinen kilpaili motocrosskauden jälkeen kahdessakin eri Supercross-kilpailussa Suomessa ja Virossa sekä haki paikkaa myös Saksan ADAC Supercross-sarjaa, mutta paikka kovatasoiseen sarjaan ei vielä auennut.

Hämeenlinnalainen Simo Koskinen on loistanut jo viime vuosina suomalaisille tutussa Tampereen Supercrossissa ja taisteli Tampereella jälleen molempina iltoina SX2-luokan voitosta. Perjantaina irtosi kakkossija ja lauantaina Kawasaki-kuljettaja johtikin kilpailua muutaman kierroksen, mutta tippui virheen myötä toiseksi.

- Tampereen Supercross oli tänäkin vuonna todella kiva kokemus ja tuloskin oli hyvä, Koskinen kertoi.

KRT Kawasaki-kuljettajan Supercross ura jatkui heti seuraavana viikonloppuna Tallinnan Supercrossissa, mihin kutsu kävi lyhyellä varoitusajalla. Tallinnassa ei ollut tarjolla, kun yleinen SX-luokka, missä Koskinen taisteli 250-kuutioisella pyörällä isompia pyöriä vastaan. Aivan ei finaalipaikka kumpanakaan iltana irronnut, mutta kauaksi se ei myöskään jäänyt ja nuoren hämeenlinnalaisen otteet olivat erittäin vakuuttavia kilpailussa.

- Sain kutsun Tallinnaan ja lähdin hyvällä mielellä. Tallinnassa oli hyvät puitteet ja rata oli mieleinen. Ajo tuntui molempina päivinä todella hyvältä, mutta kilpailu oli kovaa enkä päässyt kumpanakaan päivänä finaaleihin. Kokemus oli kuitenkin hieno ja antoi lisä motivaatiota ensi vuodelle, Koskinen päätti.

Tallinnan jälkeen Koskinen oli kontaktien kautta yhteydessä myös Saksan ADAC supercross sarjaan ja haki paikkaa Dortmundin osakilpailuun, mikä ajettiin viime viikonloppuna. Saksan ADAC-sarjassa starttipaikat ovat jaettu tiimeille eikä yksityiskuljettaja voi noin vaan osallistua kilpailuun. Koskinen kävi erään tiimin kanssa keskusteluja kilpailussa ajamisesta vielä viikko ennen h-hetkeä, kun tiimin kuljettaja oli loukkaantunut. Lopulta tiimi päätti ajattaa loukkaantunutta kuljettajaa ja Koskisen Dortmundin valloitus jäi odottamaan seuraavaa kertaa.