
Kiviõlissa kaasutellaan taas
Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Kiviõlin radalla järjestetään taas kerran sivuvaunujen motocrossin MM-osakilpailut sekä quadien EM-osakilpailut. Kisat ovat ensimmäistä kertaa myös kolmipäiväiset, ja omia luokkia on tarjolla myös yleisölle.
Motofestivaalin johtajan Janek Maarin mukaan Kiviõliin odotetaan tänäkin vuonna tuhansia moottoriurheilun ystäviä Virosta ja naapurimaista.
Motofestivaali alkaa jo perjantaina 5. elokuuta mukaansatempaavalla show-kisalla, joka tarjoaa tekniikasta kiinnostuneille myös osallistumisen iloa.
Lauantaina Kiviõlissä järjestetään ensimmäistä kertaa myös endurosprint kisa, jossa ovat mukana kaikki Baltian ja Suomen nopeimmat enduro-ajajat. Motocrossiradalla ajetaan samaan aikaan sivuvaunujen ja quadien lämmittely- ja karsintaajot.
Sunnuntaina yhteensä yli kahtakymmentä eri maata edustavat sivuvaunuajajat kisaavat maailmanmestaruu- ja quadit puolestaan euroopanmestaruuspisteistä. Quadien luokka tulee olemaan erittäin jännittävä, sillä kyseessä on mestaruuskisojen viimeinen osakilpailu, jossa jokainen piste on erittäin tärkeä.
Virolaiset artisti Karl-Erik Taukar Band ja Terminaator huolehtivat tunnelmasta perjantaina, ja A le Coq -rumpushow, Kolumbus Kris ja Koit Toome & The Band nähdään lauantaina.
Kaikkina kolmena päivänä yleisölle on tarjolla runsaasti ohjelmaa. Lapsille on omat leikkipaikat sekä muuta ohjelmaa. Festivaalipaikka on ainutlaatuinen, sillä öljyliuskeen jalostamisen sivutuotteena saatavasta tuhkasta muodostuneiden kukkuloiden rinteillä pääsee kokeilemaan rinneautoilua, ja paikallisessa seikkailupuistossa uskaliaimmat voivat laskeutua kukkulan laelta huimaa vaijerirataa pitkin.
Lue lisää kilpailuista ja luokista sekä aikataulusta osoitteesta www.motokross.ee (lehti on myös Suomen kielinen).
Kilpailun tiedotus