
Keskiviikon kahvitauko, Tomi Luhtasuo
Kerro minkälainen historia sia on moottoripyörien parissa?
- No ihan pienestä, 4-vuotiaasta asti olen ajanut trialia. Mun isä oli ensimmäinen suomalainen tehdaskuljettaja, Montesan tehtaalla. Mä olin silloin pieni ja me asuttiin Espanjassa.
- Trialia olen ajanut koko ikäni, lukuun ottamatta 4-5 vuoden taukoa, kun satutin jalkani niin pahasti, että varpaat irtosivat. Silloinkin tosin ajoin, mutta offroadia Jeepillä. Takasin trialin pariin palasin heti kun pystyin ajamaan.
Entä mitkä ovat parhaat saavutuksesi kisahommista ja ajatko vielä kilpaa?
- Parhaat hmm…, joukkue SM-mitaleita on tullut yli kymmenen trialista ja henk.koht. SM-pronssia trialista ajalta, jolloin suomessa oli todella kova taso lajissa. Silloin ajoivat MM-tason miehet, kuten Ahvala ja kumppanit. Silloinen pronssi oli todella saavutus. Jaksotkin olivat silloin aktiiviaikanani pelottavia, nykyään ei sellaisia enää ole. Tänä vuonna ajoin yhden SM-kisan ja olin siinä kolmas, se kertoo mielestäni lajin tasosta tällä hetkellä.
Yleinen asenne on, että pyöräkauppa on vaikeuksissa tällä hetkellä Suomessa, miten sinä näet tilanteen?
- Meillä on myynnissä kasvava merkki(Sherco), se helpottaa tilannetta. Kunhan vaan teemme töitä kovasti sen eteen, niin pärjäämme.
Kuinka haastavaa, on myydä toistaiseksi vielä pientä enduromerkkiä Shercoa Suomessa?
- On haastavaa. Jälleenmyyjien saaminen on haasteellista. Jalkaa on vaikea saada oven väliin. Ei auta kuin uskoa vaan tekemiseen ja iso apu meille on ollut yhteistyöstä Silvanin & Suomisen kanssa.
Kuinka yhteistyö kisakuskien kanssa toimii pienellä maahantuojalla? Näetkö asiassa etuja?
- Joo näen etuja. Kuljettajat voivat soittaa mie lauantai iltana yhdeksän aikaan, kun olen saunassa, kysyäkseen jotain neuvoa ja minä autan heitä. Tämä ei tosin ehkä aina edesauta perhe-elämää, mutta aina on autettu kuljettajia, olivatpa he sitten A- tai C-luokan kuskeja ja aina tullaan auttamaan.
- Tilanne on vaikea meille siinä mielessä, että olemme pieni maahantuoja ja emme pysty hommaamaan ihan huippukuskeja, koska heille pitäisi tänä päivänä antaa pyörät ilmaiseksi.
Minkälaisena näet tällä hetkellä kisakuljettajien jakauman moottoripyörämerkkien suhteen?
- Onhan siellä KTM valtamerkkinä, ne on hoitaneet asiansa hyvin ja meidän pitää tehdä samoin. Näkyy siellä onneksi pieniäkin merkkejä ja muita kuten Beta, Gas Gas ja Honda, eikä meidän auta kuin yrittää tehdä parhaamme. Meidän pitää yrittää saada isoilta prosentteja pois. KTM ei varmasti tule horjumaan, mutta on ihan tervettä, että on pieniä ja isoja maahantuojia, sillä kaikki eivät voi kuitenkaan ajaa samalla merkillä.
Trial vai enduro?
- No nyt pistit pahan. Henkilökohtaisesti kesällä trial, enska on mulle liian vaarallista kesällä. Talvi enskaa olen ajanut monta vuotta ja pärjännytkin ihan hyvin B:ssä ja vetskuissa, eli kummatkin.
Mikä on parasta kaksipyöräisissä?
Kun ajaa, niin unohtuu kaikki muu. Haastavuus on kanssa sellainen juttu. Vielä vanhoillakin päivillä (45) pystyy kehittää itteensä. Tosin olen harjoitellut paljon, ei se tyhjästä tule. Enempi joutuu treenaa kun tulee ikää.
Minna Valonen