Keskiviikon kahvitauko, Pia Manner

Kuka olet?

-Pia Käthe Manner, oikea etunimeni on Käthe, sitä tuskin kukaan tietää. Olen 67-vuotias eläkeläinen, naimisissa Ralph Mannerin kanssa, äiti ja isoäiti. Intohimoinen kirjojen lukija ja käsillä tekijä; ompelen, askartelen, värkkään ja väkerrän. Olen myös yhdistys ihminen henkeen ja vereen.

-Luonteeltani olen sosiaalinen, yhteistyökykyinen, toimeen tarttuva ja tarvittaessa tiukkakin täti. Eli vielä vetreä, vauhdikas vetsku.

Oletko harrastanut moottoriurheilua?

-Häpeäkseni on tunnustettava, että en ole koskaan ajanut moottoripyörää ihan oikeasti. Olen toki kokeillut eri kokoisia prätkiä, mutta kipinä ajamiseen ei ole koskaan syttynyt. Voi vaikka sanoa, että olen tässäkin asiassa järjestöihminen.

Sinut valittiin pari viikkoa sitten Vantaan Moottorikerhon puheenjohtajaksi, miten vastuullista on olla kerhon puheenjohtaja?

-Kaikkien yhdistysten puheenjohtajan tai muun luottamustehtävän hoitaminen on vastuullista. Puheenjohtaja on kerhon virallinen ääni ja siis myös kuva ulospäin. Vantaan Moottorikerho on on merkittävä toimija paitsi moottoriurheilun kentässä, myös Vantaan kaupungissa.

-Ennen kaikkea puheenjohtaja on vastuussa jäsenistölle. Suuri ja vireästi toimiva kerho lisää haasteita, kun se on samalla tietenkin inspiroiva toimintaympäristö.

Mitkä mielestäsi ovat kerhon puheenjohtajan tärkeimmät tehtävät?

-Hänen tulee kaikessa toiminnassaan ajaa kerhon ja sen jäsenten etua. Puheenjohtaja vastaa toiminnan kokonaisuudesta, priorisoi kerholle kulloinkin tärkeät asiat ja pitää kaikessa toiminnassa katseen myös tulevaisuudessa.

-Kokoaa osaavat toimijat eri alueilta vastuuta jakamaan ja pyrkii yhdessä heidän kanssa luomaan motivoivan ja avoimen toimintaympäristön.

-Puheenjohtaja on yksi jäsenistä, nöyrä ja keskusteleva. Muistaen vanhan kenraalimme Ehnrootin sanat: 'Joukkoja johdetaan edestä'.

-Puheenjohtaja vastaa myös kerhon yhteiskuntasuhteista.

Oletko tyytyväinen Lavangon radan tämän hetkiseen tilaan ja toimintaan siellä?

-Vantaan Vautikeskuksen ratojen käyttöaste on todella korkea. Miltei kaikkina viikonpäivinä on kerhon omien jaostojen harjoitus-, koulutus- ja sarjacross-tapahtumia. Se asettaa suuret vaatimukset myös ratojen kunnossa pidolle, joka tehdään kokonaan talkootyönä.

-Rataa käyttävät monen tasoiset ajajat, joten sen on oltava turvalllinen ja mahdollisimman mielekäs kaikkien käyttöön. Parannuksia ja muutoksia pyritään toteuttamaan tarpeen ja kapasiteetin mukaan.

-Radalla toimii myös kahvila seitsemänä päivänä viikossa uuden yrittäjän voimin.

Voiko edesmennyttä Ruskeasannan rataa ja Lavangon rataa verrata toisiinsa?

-Yksinkertaisesti ei. Tai voi, mutta puhutaan täysin erilaisista radoista, erilaisesta aikakaudesta ja erilaisista vaatimuksista. Ruskeasannan rata oli aikansa legenda, jota useimmat meistä rakastivat, annetaan sen legendan siis elää.

-Vantaan vauhtikeskusta ja sen ratoja pyritään kehittämään tämän ajan vaatimuksia vastaavaksi moottoriurheilukeskukseksi. Uskon todella, että aikanaan Lavangostakin kerrotaan legendoja.

Sia on vankka kokemus MM-osakilpailujen sihteerina ja kilpailunjohtajana, mikä on saanut sinut ottamaan näin vastuullisia toimia vastaan ja mitä ne ovat antaneet sie?

-Olen aina ollut täysillä mukana siinä mitä teen. Siteeraan entistä VMK:n ja SML:n puheenjohtajaa Helmer Viialaa: 'Kerhotoiminta on vapaaehtoista aina siihen asti, kun vastaanotat jonkun tehtävän. Sen jälkeen se muuttuu pakolliseksi'. Se periaate vain vei tehtävästä toiseen.

-Nämä tehtävät ovat opettaneet ja antaneet tosi paljon. Olen tutustunut uusiin ihmisiin, solminut elinikäisiä ystävyyssuhteita, oppinut ratkaisemaan ongelmia, sekä saanut yhteistyötaitoja ja paljon tietoa monenlaisista yhteiskunnan säännöistä, määräyksistä ja toimintavoista. Ne ovat antaneet tunteen siitä, että tekee jotain merkityksellistä.

-Summa summarum; muistoja ja kokemusta, joista en luopuisi mistään hinnasta.

Mistä sie on syttynyt polte tähän lajiin?

-Oppimisesta. Kun nuorena avioparina Rafun kanssa mietimme jotain yhteistä harrastusta valikoitui monen mahdollisuuden joukosta moottoripyöräurheilu. Tämä johtui siitä, että Rafu oli ollut aikoinaan perustamassa Tammisaaren Moottorikerhoa ja tiesi crossin ajamisesta jotain.

-Päätimme siis hakeutua Tikkurilan Moottorikerhon jäseniksi. Vähän oli pelko pyllyssä, että mahtavatkohan miedät edes jäseniksi ottaa, kun emme tai siis minä en mitään lajista tiedä, ottivat kumminkin.

-Toiminta alkoi makkaran myynnistä, haravoinnista, sihteerin hommista jne jne. Kiinnostavalta tuntui ja ihmiset olivat kamalan kivoja. Lähdin lisenssikoulutuksiin ja hommasin kv-lisenssin jne jne. Nälkä kasvoi syödessä ja samalla pojat aloittivat harrastuksen. Yhtäkkiä huomasin olevani todella myyty moottoriurheilulle.

Minna Valonen